Adichie: Rakkautta ja rotua terävästi ja paljastavasti

"Kotiinpalaajat" on rakkauskirja. Vieläpä kaunis sellainen. Mutta se on paljon enemmän. Chimamanda Ngozi Adichien uusin, viime vuonna ilmestynyt kirja käsitelee aiempaa enemmän ja suoremmin rotua. Hänen romaaninsa ihmiset elävät Nigeriassa,  amerikkalaisissa kaupungeissa ja Lontoossa, joissa on jo totuttu mustaan ihonväriin, mustiin afrikkalaisiin. Vai onko sittenkään? Viime kuukausina tapahtuneet ampumatapaukset kertovat muusta.  Ja niin kertoo myös Adichien kirja.

Tuleeko koskaan sellaista aikaa, jossa ihonväri tai rotu ei näyttelisi mitään roolia? Meillä on ollut vuosisatoja aikaa tottua juutalaisiin tai romaaneihin, mutta edelleen me kyseenalaistamme heidän olemassaolon oikeutuksensa  ihmisenä. Tietysti tällaisen valkoisen, Suomessa elävän naisen, on helppo sanoa hyväksyvänsä kaikki ihmiset ihonväriin katsomatta. Silti luulen, ettei asia ole aivan näin yksinkertainen.

Adichie tuo kirjassaan useita esimerkkejä siitä, miten nekin valkoiset ihmiset, jotka hyväksyvät mustat, kuitenkin huomaamattaan tuovat esille ajatuksensa ihmisten erilaisuudesta.
Adichie kitetyttää amerikkalaisen heimokulttuurin neljään osaan:
* luokka eli rikas ja köyhä väki;
* ideologia eli liberaalit ja konservatiivit, jotka molemmat uskovat että toinen ryhmä on paha;
* alue eli pohjoisen ja etelän välisestä sisällisodasta on vieläkin tahroja;
* rotu: Amerikassa on rodulliset hierarkian tikkaat: ylimmällä puolalla ovat valkoiset ja Amerikan mustat aina alimmalla.

 Adichien tapaan riimitellen: "Jos olet valkoinen, olet melkoinen; jos olet ruskea, voit joukkoon puskea; jos olet musta aiheutat vain pahennusta!

Me ihastuimme Barak Obamaan täältä etäisyyksienkin päästä.  Kirjasta välittyy  hienosti tunne mustan presidentin valinnan todella suuresta merkityksestä. Esille nousee myös Obaman vaimo. Adichie kirjoittaa, että monilla menestyvillä mustilla miehillä on valkoinen vaimo, mutta tummat naiset rakastavat Obamaa myös siksi, että hän valitsi vaimon tummien joukosta.

Kirjassa käydään usein kampaajalla milloin letittämässä hiuksia, milloin suoristamassa käkkäröitä. Kirjailija heittää epäilyn, ettei Obamaa olisi ikinä valittu presidentiksi, jos Michelle olisi antanut hiustensa olla sellaiset kuin ne luonnostaan ovat eikä olisi vetänyt niitä kuumarautakäsittelyllä suoriksi. Michelle saattaisi olla uljaan näköinen afrokampauksessa, mutta siihen siis amerikkalaiset äänestäjät eivät vielä olisi olleet valmiita.

Adichie kirjoittaa hyvin ja terävästi, paljastavasti. Hän tarkastelee mustaa rotua lempeiden ja kuumien rakkauksien kautta. Ehkä juuri tämä ymmärtävä rakkauden kieli tekee kirjasta herkullisen luettavan.  "Kotiipalaajan" tunnelmaan pääsee hyvin Nina Simonen laulun Don`t Let Me Be Misunderstood kautta.