Perheellisillä ja työssäkäyvillä kokeilut jäävät varmaan enemmän viikonloppuihin, mutta toista on meidän, jotka elämme arkea, jota eivät kahlitse toiset ihmiset eikä aika. Meillä vaikka joka ikinen päivä voisi olla uuden herkun kokeilupäivä. Eipä vain ole. Useimmiten edessä on kysymys, mitä sitä taas tänään keksisi ruoaksi.
Keittokirjoista eikä resepteistä ole puutetta. Enemmän se on viitsimiskysymys. Menen yli siitä mistä aita on matalin: keitän perunat ja paistan lohiperhosen. Ehkä ostan Jukalta hyvää kalakastiketta. Tai sitten menen lähibaariin syömään. Mutta kun niissäkin se ruoka on aina samaa. Ei niissä yhtenään voi käydä tai muuten makunystyrät tuhoutuvat täysin.
On varmaan ikäkysymys(kin) ettei aina viitsi kokata. Siis edes itselleen. Tai ehkä tässä onkin osavastaus: jos olisi ruokakaveri, niin laittaisihan sitä sitten ruokaa. Pakosta tai mielihyvästä. Keksin heti vuoden alussa mainion idean. Päätin pitää ruokakalenteria. Merkkaan seinäkalenterin jokaiselle päivälle mikä on ollut päivän pääruoka. En siis pidä mitään dieettikalenteria enkä terveellisen ruoan kalenteria. Jos jatkan tätä vuoden loppuun, saan itselleni 12 kuukauden ruokaohjelman.
Kaiken tämän voi tietysti tehdä tietokoneelle, mutta silloin se ei ole päivittäin näkyvissäni ja saattaisi jäädä tekemättä. Lisäksi ihmisellä pitää olla asioita, joita on kirjoitettava (tai tehtävä) käsin.
Vuoden kuluttua sitten helpottaa, kun voi ruokaidean katsoa kalenterista. Ja siinä on takuulla vain sellaisia ruokia, joista pidän ja joita osaan tehdä. Ehkä ruokien kirjaaminen myös terästää ruokavalintojani, sillä eihän se vuoden lopussa hääppöiseltä näytä, jos sieltä liian usein löytyy kaupan valmisruokia.
Ruoka on tärkeä asia. Ei vain sen takia, että on välttämätöntä syödä, vaan myös siksi, että kaikki aistimme tarvitsevat huoltoa, herkistävät meitä vastaanottavaisiksi hyvälle.
Kun tulin koiran kanssa aamulenkiltä, rappukäytävämme tuoksui huumaavasti kahvilta. Siitä tuli hyvä olo - ja tietysti mieliteko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti