Ruoka antaa hyvän olon - tai sitten tosi huonon

Ruoka on ihmisiä yhdistävä tekijä. Kuka voisi olla vihainen, kun suu on täynnä hyvää syötävää. Tein vappuaattona viisi tuntia ruokaa, jota sitten vieraitteni kanssa söimme kuusi tuntia. Hyvä tasapaino. On ilo rakentaa ateriaa, kun tietää vieraittensa sitä arvostavan. Muille sitä ei kannatakaan tehdä. Saavat nirsot tyytyä kahviin ja pullaan.

Ennen maalla, lapsuudessani, vieraat saivat kutsun ruokapöytään vain erityisinä juhlapäivinä.  Enemmän käytiin kahvilla ja sen seitsemän sortin pikkuleivillä ja kakuilla. Ruoan tehtävänä oli vain täyttää vatsa. Ajatuksena ei ollut ruoan ja seurustelun yhdistäminen. Jos me sitä joskus myöhempinä aikoina yritimme, sanoi äiti aika nopeasti, syökää nyt, että saa tiskata.

Kaikki ihmiset eivät voi herkutella kaikella ruoalla, vaikka haluaisivatkin. Jotkut ruoka-aineet saavat vatsan kipuilemaan ja suolen ärtyilemään. Nauti siinä sitten herkutteluhetkestä, kun sisuksissa myllää. Suolistonsa kanssa oireilevien joukko näyttäisi olevan kasvussa, tai sitten, asiasta puhutaan avoimemmin kuin ennen. Lukaisin Leena Putkosen kirjan "Superhyvää suolistolle!", jossa hän antaa ohjeita herkkävatsaisille.

Kirjassa on varsin seikkaperäinen selvitys suolistomme toiminnasta, ja siitä, miksi se välillä ärtyilee. Aikuinen ihminen tietää, mitkä ruokalajit saavat väistämättä aikaan turvotusta, ummetusta, ilmavaivoja ja ähkyä oloa. Jos suolistossa syntyviä kaasuja ei päästetä pois, vatsa tulee kipeäksi. Yhtä luonnollista kuin on pääkipu, on se, että välillä pierettää. Sanoo kirjailija.

Kokonaan toinen asia on vatsan jatkuva kipuilu. Siihen on nyt löytynyt lääke, FODMAP -ruokavalio. Kirjassa on pitkät ja yksityiskohtaiset listat ruoka-aineista, joiden syömistä on joko syytä rajoittaa tai joita on hyvä suosia. Pääviesti näyttäisi olevan se, että huonosti imeytyviä hiilihydraatteja on syytä välttää.

Selailin myös toista ruokakirjaa. Sen sisällysluettelo sai minut epäileväksi. Jill Fullerton-Smithin kirjan nimi on mahtipontisesti "Totuus ruoasta", otsikoissa puhutaan mm. seksikkyyden salaisuudesta ja tavoitteesta saada pysyvä nuoruus ja kauneus. Voihan sitä kirjan verran pohtia, kiihottaako ravinto, lisääkö se halua lemmenleikkeihin tai parantaako ruoka siittiöiden laatua ja määrää. En jaksa uskoa ostereiden voimaan, mutta shampanja kyllä saattaa saada hormonit hereille.

Kirjailija nostaa meitä parantaviksi ja nuoruuttamme säilyttäviksi aineiksi mustikan (eikä tiedä yhtään mitään suomalaisesta mustikasta), pinaatin, punaviinin ja tomaatin.Tomaatti on ihon pelastus, punaviini sydämen ja pinaatti suojaa silmien verkkokalvoa. Sanoo kirjailija.

En yhtään epäile, etteikö sillä mitä pistämme päivittäin suuhumme, ole merkitystä terveydellemme. Juicekin sen jo tiesti joululaulussaan, ihminen on sitä mitä hän syö.