Herttaiset Tshernobylin babuskat

Kai se on vähän sama mihin  ihminen vanhana kuolee. Kuoleeko vanhuuteen vai liika-annokseen sätilyä. Tärkeintä on saada elää omassa kodissa, tutussa ympäristössä, paikassa jossa ovat kaikki muistot, haudat, joissa nukkuvat läheiset. Näin varmaan voi tiivistää Tshernobylin turva-alueella asuvien iäkkäiden naisten, babuskojen, ihanien mummojen ajattelun.

Dokumentti Tshernobylin babuskoista on surullinen, iloinen ja hetkittäin hersyvän hauska mummojen vähän irroitellessa. Pääsiäisyönä mummot istuvat saman pöydän ääreen syömään, juomaan ja laulamaan "ostettiin viinaa, nyt sitä juodaan. Ja joka meille nauraa, sen me pieksämme." Ottavat ryypyn ja sanovat: Näkemiin järki, tavataan huomenna.

Tshernobylin saastuneella turvavyöhykkeellä asuu noin sata ihmistä, melkein kaikki naisia. Miksi alueen nimi on turvavyöhyke? Eihän se anna minkäänlaista turvaa, kun säteilymittari nakuttaa kaiken aikaa kovia lukuja. Pikemminkin se on vaaravyöhyke.

Naiset eivät halunneet jäädä sinne minne heidät evakuoitiin. He kaipasivat niin paljon omaa kotia, että palasivat takaisin kielletylle alueelle.  He ovat saaneet luvan asua siellä, koska "vanhuus tappaisi heidät nopeammin kuin säteily", sanoi tutkija.

Mummot kalastavat, hoitavat kasvimaataan, juovat ja syövät saastunutta ruokaa ja vettä alueella joka on ikuisiksi ajoiksi julistettu  elinkelvottomaksi.

Kun mummot ovat kuolleet, alueella liikkuvat enää turistit  tai aitojen yli salassa tulevat uteliaat, jotka haluavat nähdä millaista alueella oli silloin ennen, 30 vuotta sitten, kun aika pysähtyi.

Tshernobylin babuskat on edelleen nähtävissä Yle Areenassa. Suosittelen.