Ylioppilasteatterin Lapualaisooppera 2016 esitys alkaa vahvasti: toinen puoli laulaa kansalaissodasta, toinen puoli pakolaisista, heistä Välimereen hukkuneista. Kylmät väreet kulkevat selkäpiitäni pitkin. Kertaheitolla esityksen ohjaaja Sirpa Riuttala limittää menneisyyden ja tämän päivän pahat teot.
Esitys ei siis ole puhdas toisinto Arvo Salon käsikirjoittamasta ja Kalle Holmbergin ohjaamasta Lapualaisoopperasta vuodelta 1966. Mutta sen henkilöt ovat samat, sen aihe on osin sama. Ei varmaan ole ollut kovin helppoa yhdistää lapualaisajan kyydityksiä ja väkivaltaa siihen mitä tänään tapahtuu. Siihen, millainen vihapuhe kohdistuu maahanmuuttajiin ja heitä ymmärtäviin ihmisiin. Väkivaltaa sekin eikä yhtään sen vähäisempää kuin muurhahaispesään istuttaminen.
Salon teksti kantaa hämmästyttävällä tavalla edelleen:
Miksi on harvat vallassa maan?
Miksi ne riistää mannut ja maan?
Miksi ei köyhät joukolla käy jo vastustamaan?
Näytelmän vahva nainen on Hurja Hilja, jonka esikuva on kansanedustaja Hilja Riipinen, Lapuanliikkeen voimahahmo. Hämmentävää, että näitä hiljariipisiä, kovaa kieltä käyttäviä naisia löytyy tämänkin päivän eduskunnasta. Sitä mietin, että jos 30 -luvun tapahtumat Suomessa eivät ole katsojalle ollenkaan tuttuja, miten esityksestä saa kiinni. No, ainakin tämän päivän tavoittaa jokainen. Näytelmä on poliittista teatteria, kyllä. Ehkä hetkittäin vähän naiviakin, mutta mitä sitten. Minusta naivius on enemmän hyve kuin pahe.
Chydeniuksen musiikki soi uudelleen sovitettuna hienosti, ja niin soivat laulutkin. Milloin vaativasti ja voimakkaasti, mutta myös herkästi. Nuorten näyttelijöiden esitys on innostavan energinen ja vauhdikas. Intohimolla tehty.
Ja mistä erityisesti pidin: näyttämön taustasta. Siitä miten näyttämön taustaa, siis metsikköä ja pusikkoja käytettiin hyväksi. Näyttämö jatkui luontoon. Hyvää huumoria.
On sanottu, että Lapualaisooppera on voimakkaasti yksilön vapautta ja demokratiaa puolustava näytelmä.
Se kuuluu myös Lyylin laulussa:
Ei ihmistä saa kovin kourin komentaa
ei aina ahdistella käskyin ankarin
ei ihmiseltä pidä paljon kieltää
vaan pitää myöntää, suvaita ja sietää.
Jos mietii ihmistä ja tutkii tietää
niin sietämisen myönteisyyden mieltää:
myös hellyys, myöntyvyys on piirre sankarin
ja ihmistä saa paljon rakastaa -
EI VÄKIVALTAA.
Käsiohjelman kuvitusta.
Sanat 50 vuotta sitten kirjoitetut edelleen totta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti