Koskettavaa muistelua

Miten paljon kosteutta näissä vuosissa,
hikeä ja kyyneleitä,
tumppaantuneita lämmittimiä
nuhjaantuneita varvastossuja
litimärkiä teepaitoja
suolaisia karpaloita
surun sameita, ilon kirkkaita.

Tällä runolla (tässä vain osa runosta) Eevi Kaasinen aloittaa kirjansa  ”Liikkeen harmonia – naisvoimistelua runon siivin”.

Kirja on kertomus Helsingin Kotkien voimistelunohjaajasta, se on kertomus hänen työvuosistaan opettajana, mutta se on ennen kaikkea kertomus omasta palavasta halusta, suoranaisesta intohimosta naisvoimisteluun. Halu ja tahto purkautuvat vuosikymmenien aikana satoihin ohjaustunteihin jumppasaleilla, näytös- ja kilpailujoukkueiden valmennnukseen, suurten kenttäohjelmien laatimiseen ja moneen muuhun.

Kirja on tekijänsä näköinen. Jokaisesta rivistä kuulee Eevin äänen. Miltä tuntuvat toisaalta epäonnistumiset ja miten iloitaan  onnistumisista.  Niinä vuosina, jolloin me yhdessä – näin uskallan sanoa – rakensimme Työväen Urheiluliiton naisten voimistelua ja annoimme itsestämme siihen kaiken, opin tuntemaan Eevin lämpimänä ja tunnollisena ihmisenä, jolle huoletta saattoi antaa viikkokurssien vetämisen.  Meillä oli  vain se ero, että minä sain työstä  palkan, Eevi ei.

Eevi kertoo kirjassa  omasta taustastaan ja siitä, miten kipinä liikuntaan syttyi Toukolan Teräksen toiminnassa, pikkutyttöjen ohjaana ja jo silloin runojen lausujana. Eevi valmistui  voimistelunopettajaksi ja löysi Hilma Jalkasen tunneilla keskustaliikunnan, josta tuli hänen tavaramerkkinsä, kun hän suunnitteli joukkueilleen näytös- ja kilpailuohjelmia.. Jalkasen perusajatus oli, kuten Eevi  kirjoittaa: ” Yksi avainliikkeistä oli koonto, jonka avulla lähetettiin uusi liike. Vartalon keskeltä lähtevät aaltoliikkeet antoivat vapautumisen tunteen.”

Eevi on runojen kirjoittaja (myös lausuja) ja niinpä hän hyvin usein avasi runoillaan liikuntanumeron sisällön voimistelijoille. Eevi kertoo kirjassaan voimistelijoistaan, joukkueittensa saavutuksista ja myös rytmisestä voimistelusta. Vaikka hän ei ollut valtavan innostunut kilpailuista, hän kuitenkin aina toi niihin seuransa joukkueet. Ihmetellä täytyy, mistä Eevi on kaiken energiansa saanut. Ehkä se on ollut hänelle niin kuin niin monelle lajille sydämensä antaneelle, tietynlaista huumetta, jota ilman ei yksinkertaisesti voi olla.

Eevin skaala on ollut laaja: satujumpparreista suuriin kenttäesityksiin ja rytmisen voimistelun valmennukseen. Tästä kaikesta Eevi kertoo kirjassaan niin henkilökohtaisella tavalla, että hetkittäin kirjaa lukiessani oli aivan pakahduttava olo. Ehkä lukukokemukseeni vaikutti myös se, että elin itse silloin parhaita TUL:n työvuosiani. Tekstin väliin sovitetut Eevin runot  antavat huiman hienon lisän ymmärtää, mistä kaikesta on ollut kysymys.

Vaikka silloin oli kaikenlaista ja nyt matkan päästä katsottuna täysin turhanaikaista "rähmää", olen iloinen niistä vuosista.  Eevin kirja kertoo  myös siitä, miksi  siitä kaikesta sittenkin jäi vain hyvä mieli, vaikka taisto oli välillä turhankin kovaa.

Kirjan on kustantanut Intokustannustannus.