Totta vai mielikuvaa?

Kolmosen ratikassa tuoksahti viina. Nuorehko mies puoliltapäivin hyvin lievässä tilassa.  Lähes siistin näköinen, lieneekö työtön vai olisiko lomalla vai kulkeeko muuten vaan omia polkujaan?  Annoin mielikuvitukseni laukata itselleni täysin vierasta ihmistä katsellessa. Ja haistellessa.

Näinhän teemme kaiken aikaa. Luomme mielikuvia asioista ja ihmisistä, joita emme ole koskaan tavanneet. Lehtien imagojutut ovat tässä hyväksi avuksi. Kaikkihan me olemme tienneet, millainen ihminen on Matti Nykänen tai  Katri Helena. Kunnes sitten tulevat panurajalat. Ja taas saa mielikuvamme täytettä.

Kotini lähettyvillä asuu aika iäkäs, hyvin pitkä ja laiha nainen. Hän kävelee hitaasti ja varovaisesti, mutta vakaasti. Olisiko entinen opettaja, mietin.  Sitten saan kuulla, hän on diakonissa. Muistan lapsuudesta kylämme diakonissan, hän oli jotenkin harmaa ja hiljainen, mutta hänen tehtävänsä olikin olla auttava käsi. Heijastaako siis ihmisen olemus hänen työtään tai tehtäväänsä?

Ennen saattoi ihmisen ulkonäöstä päätellä hänen asemansa yhteiskunnan portailla.  Oli pastori, kauppias, apteekkari, opettaja. Eivätpä opettajat enää erotu ainakaan pukeutumisen perusteella, mutta eipä ole heidän statuksensakaan sama kuin ennen.

Ministerien status lienee noin suurin piirtein entisellään, mutta mikään muu ei sitten olekaan. Kävin kuuntelemassa ministeri Krista Kiurua, kun hän kertoi näkemyksiä asuntopolitiikasta.  Likaltahan tuo näytti eikä ollut edes punaisia hiuksia (kuvissa on ollut), mutta puhetta tuli kuin tykinsuusta ja aidolla satakuntalaisella murteella. Se ei tietysti minua, keikyäläistä, häirinnyt ollenkaan,.
Tämä ministerilikka ei ainakaan piiloutunut epäselvän ilmaisun taakse, vaan kertoi näkemyksensä ja tavoitteensa varsin selkeästi.  Onpa hauskaa seurata, millainen rumba asuntopolitiikassa alkaa.

Saako siis ministeri näyttää ei ministeriltä? Näyttäköön miltä tahansa kunhan osaa asiansa.  Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän välitän ulkoisista puitteista. Naisillahan niitä paineita on miehiä enemmän, mutta sittenkin on olennaista mitä ajattelee, sanoo ja tekee.

Mielikuvien luomisessa ei sinänsä ole mitään pahaa. Ongelmaksi se tulee silloin, jos kuulemme vain omaa mielikuvaamme emmekä sitä, mitä ihminen todella sanoo. Esimerkiksi Timo Soinin puheet ovat vuosien varrella olleet sellaista herjanheittoa, että  minun on tosi vaikeaa kuulla, puhuuko hän joskus ihan asiaakin vaiko jauhaa iänikuista propagandaansa.

Vuosien varrella olen saanut oppia, ettei toisen päähän voi mennä.  En minä voi tietää, mitä sinä ajattelet, ellet sano ajatuksiasi ääneen. Ja luulemaan en ala. Tai siis ainakin yritän olla luulematta, kuvittelematta mietteitäsi.  Jos tähän kuitenkin sortuisin, olisipa hyvä jos muistaisin, että silloin olen tekemisissä vain oman mielikuvitukseni ja kuvittelemani asian kanssa. Eikä sillä välttämättä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Saattoihan ratikassa tapaamani mies viettää vain yhtä keväistä stressistä vapaata päivää.