Ystävät ovat tärkeitä

Ystäviä ei ole koskaan liikaa. Aniharvalla on useita oikeita sydänystäviä. Joillakin on tarveystäviä kuten Andy Warhol on sanonut. Hänelläkin, kuuluisuudella, oli vähän todellisia ystäviä, mutta paljon heitä, jotka lähestyivät jotain tarvitessaan tai halutessaan olla itse julkisuuden sädekehässä.

Ystävyys ja tarveystävyys tulivat mieleeni, kun luin Arno Kotron kolumnin asiasta.

Olen kadehtinut heitä, jotka ovat voineet käydä koulunsa ja elää elämäänsä samassa kaupungissa. Ystävyydet ovat rakentuneet jo kouluaikana. Aina ystävyys ei tietenkään kanna aikuisuuteen saakka, mutta antaa se siihen mahdollisuuden. Meidän muualta tulleiden on ollut luotava ystävyyssuhteemme ensisijassa työtovereiden kautta. Se ei sinällään ole huono asia ellei se perustu mainittuun tarveystävyyteen.

Kotron juttu sai minut miettimään enemmänkin ystävyyttä. Huomaan suhtautuvani ihmisiin avoimemmin enkä niin varauksellisesti kuin nuorempana. Eihän kaikista tarvitse tehdä sydänystäviä eikä siihen tietysti kaikista ole niin kuin ei ole minustakaan. Luulisin hyvän ihmissuhteen rakentuvan helpoiten sellaisen ihmisen kanssa, joka kuvastaa omaa itseä. En tarkoita peilikuvaa, vaan tapaa suhtautua asioihin ja ihmisiin, siihen, mitä arvostaa ja mitä pitää elämässä tärkeänä.

Hyvälle ystävälle voin puhua kaikista asioista, voin tulla kuulluksi enkä vain kuunnelluksi. Mutta ennen kaikkea se tarkoittaa luottamusta, vahvaa tunnetta siitä, että olet aina puolellani mokatessanikin. Hyvä ystävä ei arvota eikä määrittele minua omilla kriteereillään eli saan olla sellainen kuin olen.

Itselleni on aina ollut helpointa olla sellaisten ihmisten lähellä, jotka ovat suoria ja selkeitä, vahvoja itsetunnoltaan. Alemmuudentuntoisten ihmisten kanssa tulee helposti ongelmia. Mitähän kotipsykologit tästä sanoisivat?