Onko tämä vasta alkusoittoa?

Vietin tänään hiljaisen hetken ajattelemalla sen pahuuden sisintä, joka käskee tulittamaan rauhassa perjantai-iltaansa viettäviä ihmisiä.  Vaikka terrorismi on viime vuosina useamman kerran näyttänyt sairaat kasvonsa, en silti ymmärrä, mistä viime kädessä on kyse.  Siitäkö, kun ei enää ole mitään menetettävää, on sama mitä omalla elämällään tekee?

Kun kuulin ensimmäiset uutiset Pariisista, en ajatellut, ei voi olla totta. Enemmänkin oli sellainen olo, että nyt se mitä on "odotettu", tapahtui. Että tämä oli tavallaan vääjäämätöntä. Sen sijaan iskun voima ja laajuus typerrytti. Kaikkein pelottavimmalta tuntui se, miten hyvin organisoidusti murhaaminen tapahtui. Mieli ahdistuu ja sydämessä tuntuu pahalta, kun ajattelen tekojen takana olevaa kylmyyttä ja välinpitämättömyyttä ihmishengestä.

Tämä oli isku Ranskaa vastaan, sanoi Ranskan presidentti Hollande.  Vaikka isku nyt kohdistuikin Ranskaan, on aivan selvää että se koskee meitä kaikkia. Siitä pitäisi myös jokaisen sivistyneen eurooppalaisen valtion ottaa vastuuta. En suostu ollenkaan ymmärtämään entisiä sosialistimaita Unkaria, Puolaa ja Slovakiaa, jotka ottavat EU:lta kaiken mahdollisen rahallisen tuen, mutta muuten eivät halua olla kantamassa vastuuta. Mikään maa ei tästä taistelusta selviä yksinään.

Samanaikaisestä tämän uhan kanssa meillä on valtava määrä ihmisiä, jotka hakevat turvaa ja pakenevat juuri tällaista terrorismia. Siksi tuntuukin pahalta, että suomalaisista löytyy ihmisiä, jotka heittävät polttopulloja ja tiiliskiviä vastaanottokeskuksien ikkunoihin. Mitä ihmeen kunniakasta on uhkailla jo valmiiksi pelon vallassa olevia ihmisiä? Tällaiselle toiminnalle en anna muuta nimeä kuin terrorismi.

En tiedä, mitä kauhavalaiset tällä hetkellä ajattelevat vastaanottokeskuksensa asukkaista, mutta keskuksen johtaja Ilkka Peura ei ole jäänyt odottelemaan, koska lapset pääsevät kouluun. Hän on ymmärtääkseni vapaaehtoisen toiminnan kautta käynnistänyt koulun lapsille ja myös leikkikoulun pienimmille.  Ja jostain luin, että hän on jakanut vastuuta kaikille turvapaikan hakijoille arkipäivän pyörittämisestä. Tässä on erityisen hyvää se, että jokainen meistä haluaa tuntea itsensä tarpeelliseksi. On hyvä kuvitella tovi, miltä itsestä tuntuisi jos joutuisi vain odottamaan ja odottamaan...