"Olipa kerran minä"

on näytelmä narsismista. On varmaan useita tapoja tuoda esille, millainen on ihminen, jolle oma minä on tärkein kaikista.  Joka kiertää omaa kehäänsä. Kansallisen  pienelle näyttämöllä se tuodaan esille varsin raadollisesti. Ensin parisuhteen, sitten julkisuuden henkilöiden kautta.  Toisessa parissa mies käyttäytyy vaimoaan kohtaan täysin sairaasti ja tämä alistuu - koska rakkaus on suurinta, se kestää, se kärsii.  Varmaan noin itsekeskeisiä ihmisiä on olemassa, mutta onneksi ei ole tielleni sattunut.  Ajatuskin siitä että parisuhteessa vain minun haluni,himoni ja tahtoni ovat tärkeämmät kuin muiden, tuntuu jo ajatuksena pahalta.

Toisessa näytelmän pareista nuori nainen saa hurjia raivo/loukkaantumiskohtauksia, joita vanhempi aviomies sietää.  Ihmistä voi nöyryyttää monella tavalla, mutta suhde vain jatkuu. Jatkuisiko oikeassa elämässä? Voi olla, meillä ihmisillä on kummallisia tarpeita, masokistisiakin.

 Joka tapauksessa  käsikirjoituksen laatineen Heidi Junkkaalan teksti on tiukkaa, paljastavaa. Parasta näytelmässä on itse kirjailijaa esittävä Minna Haapkylä. Hän on aivan loistava. Oman narsisminsa kanssa ihan hukassa. Kärjistettyjen (?)parisuhteiden rinnalla kirjailijan ja hänen luottoystävänsä  keskustelut avaavat vähitellen kirjailijan omia ongelmia lisää. Väliaikaan saakka näytelmä oli kutakuinkin järjissään.

Väliajan jälkein osuus olikin sitten itselleni pelkkää kärsimystä. En tiedä, oliko tarkoitus olla komediaa vai tragediaa, mutta en kerta kaikkiaan kestä sitä, että näyttämölle  tuodaan kymmeniä ihmisiä tappanut Breivik. Jos edes olisi tuotu  vain näyttelijän hahmossa, mutta kun piti olla vielä kuvia teflonmaisesti hymyilevästä kiiltokuvabreivikistä. En myöskään jaksa enää tipan tippaa Mika Myllylän surkeaa hahmoa, en Sarasvuota enkä sitäkään vähää Jussi Parviaista, en sanatonta Jeesusta enkä häntä haastattelevaa pähkähullua homoa.

Nämä kaikki hahmot menivät niin yli lipan ja tuntuivat sieluni sisimmässä niin pahoilta, että oli siinä ja siinä etten kävellyt kesken kaiken ulos. Istuin keskellä riviä, joten jäi kävelemättä. Jotenkin siedin loppuun saakka tämän oman kauhugalleriani.