Kun olen koko kuukauden kuunnellut jouluradiosta soivaa musiikkia, teki mieli jo vaihtaa kanavaa. Ihan ilman apua en olisi löytänyt fadoa, vaan Amalia Rodriguesin vinyylit olisivat jääneet hyllyyn pölyttymään. Radio tuli avuksi. Radio ykkösen etnoillan teemana oli fado.
Ohjelma palautti mieleen ja lisäsi ymmärrystä siihen, mitä fado on. Ohjelma avasi hienosti sen, mistä fadon tuska syntyy: elämästä, köyhän kansan elämästä. Alistetun ja orjuutetun naisen elämästä.Niin kuin ohjelmassa sanotaan, se on synnillisten kapakoiden musiikkia, menetettyä rakkautta, ostettuja öitä. Fado on täyttä itkua, sitä on laulajan äänessä, sitä on kitaran ja viulun valituksessa.
En ole tainnut ennen kuulla tai sitten en vaan muista, suomalaisten laulajien esittävän fadoa. Tässä radio-ohjelmassa Kirsi Poutanen laulaa ja laulaakin hienosti. Laulut on Esa Helasvuo säveltänyt ja sovittanut.Fadoa laulavat useimmiten naiset. Amalia Rodrigues on yksi kuuluisimmista. Maria de Fatima on myös tunnettu fadista. Häneltä olen saanut levyni takakanteen omistuskirjoituksen. Päivämäärä on 24.9.1981. Vietimme silloin lomaa Lissabonissa.
Muistan, miten ensimmäinen fadoilta oli pettymys. Ammattimainen laulaja, kyllä, mutta esitys ei tavoittanut meitä. Olimme kuvitelleet fadon olevan jotain muuta. Ja olihan se. Piti ensin vain löytää oikea paikka. Paikka oli hyvin pieni. Kai sitä voi ravintolaksi sanoa, ainakin siellä oli tarjoilua. Ja fadoa. Useimpana iltana esiintyi pari, jossa naisen elopaino lähenteli sataa kiloa ja pienehkö mies, painoluokka noin kuusikymmentä. Kun tällainen pari otti mittaa toisistaan, siinä ei enää laulettukaan vain tuskan ja kaipuun täyttämää fadoa, vaan katsottiin, kuka sanoo viimeisen sanan. Se oli kilpalaulantaa, joka sai meidät istumaan paikallamme aamukolmeen saakka yö toisensa jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti