Mutta monet ihmiset ovat antaneet elämänsä aatteelle, kirjaimellisesti. Heille puolueen etu saneli kaiken. Ennen sanottiin, että hän on aatteen läpitunkema ihminen. Ymmärsin sen niin, että tällainen ihminen on vähän kuin syvästi rakastunut. Hän ei näe rakkautensa kohteen virheitä tai jos näkee, kieltää ne.
Luin Heidi Köngäksen kirjan "Hertta" ja kävin katsomassa elokuvan "Miekkailija". Molemmat käsittelivät samaa asiaa, aatetta ja sen voimaa, vaikka näkökulma olikin erilainen. Kirjassa aate alisti alleen kaiken ihmisyyden. Vain aatteella ja puolueella oli merkitystä, ei ihmisellä ja hänen tunteillaan. Köngäs on kirjoittanut vahvan ja tunteikkaan kirjan, jonka perusta on faktaa.
"Miekkailijan" näkökulma on toinen. Sekin on väkivaltainen, kertoo järjestelmästä ja sen toimivuudesta. Mutta siinä kuitenkin annetaan ihmiselle mahdollisuus olla ihminen. Hertalla vaihtoehdot olivat vähissä. Molemmat teokset ovat hyviä. Kirjana "Hertta" oli tv -sovitusta parempi, koska se syvensi elokuvaa paremmin tapahtumien kulkua, kertoi enemmän Hertasta ja Leinosta. Ehkä salaisen poliisinkin, Riekin, läsnäolo kirjassa oli tarpeellinen sen tajuamiseksi, millainen valvottu yhteiskunta Suomi 40 -luvulla oli.Olen itsekin elänyt ne ajat, myös aatteellisesti sitoutuneena, jolloin on ollut valittava puolensa. Nuorena se oli helppoa, jotenkin aivan itsestään selvää. Tiesit, mihin kuuluit, tiesit, mihin suuntaan haluat maailman menevän. Etkä ollut tässä yksin. Tänään poliittista tilannetta kartoittavat gallupit kertovat, että yhä suurempi on niiden ihmisten joukko, jotka eivät osaa - tai eivät halua - sanoa, keitä kannattavat. Tietoa ainakin on saatavilla, mutta ehkä tilannetta vaikeuttaa puolueiden suuri määrä.
Kun tulin elokuvateatterista ulos päivänvaloon vähän itkettynein silmin, ajattelin, ettei tätä enää koskaan. Silti on pakko kysyä, ovatko EUn arvot eli ihmisten, tavaroiden ja pääoman vapaa liikkuvuus - ovatko ne pelkkää unelmaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti