sunnuntai 7. elokuuta 2016

Kaikkea on mitattava - kävelyäkin

Ystäväni kirjoitti viisaan ja sivistyneen blogin kävelemisestä (löytyy osoitteesta: aieaikeet.blogspot.com). Kävelystä voi siis kirjoittaa vaikka runon kielellä. He jotka ovat kulkeneet useita päiviä kestäneitä pyhiinvaellusreittejä, osaavat ehkä sanoa, saivatko kävellessään sielulleen rauhan. Jos sitä nyt edes olivat hakemassa.

Kävely on erinomainen tapa siirtyä paikasta toiseen. Mutta lisäksi se on todella arvokas tapa pistää energiat liikkeelle myös aivoissa, ei vain lihaksissa.On sanottu, että jo seitsemän minuutin kävely auttaa avaamaan ajatuksien tukokset.

Kävellenkin voi kohentaa kuntoaan varsinkin jos sauvat ovat mukana. Sauvakävelyn suurin buumi näyttää kuitenkin olevan ohi. Näin ainakin luulen, koska sen verran harvakseen sauvojen kanssa kulkevia näkyy. Sen sijaan juoksijoita ja hölkkääjiä riittää. Aika monella on ranteessaan sykettä mittaava "kello", joka kerrtoo kunnollesi sopivan vauhdin. Ehkä se kertoo monta muutakin asiaa. Silloin ennen riitti kunhan puuskutit ja sait pääsi ja paitasi märiksi.

En kuuna konsanaan ole ajatellut itse tarvitsevani tällaista itseäni ja omia tekemisiäni mittaavaa välinettä. Vaan kuinkas kävikään. En "kelloa" oikeasti olisi tarvinnut, mutta joku - kuka lie - luo meille näitä tarpeita. Yhtäkkiä vain tuntui siltä, että olisihan se mukava lelu. Koko ajatus lähti liikkeelle ystäväni (terveisiä vaan Pertunmaalle) viestistä, jossa hän kehui mitä kaikkea ranneke kertoi hänen aktiivisuustasostaan - Kuhmon musiikkipäivillä!

Jos kerran Kuhmossa, niin kai se nyt on jos ei välttämätön, niin ainakin tarpeellinen golfkentällä. Eipä tarvi enää selitellä liian lyhyitä/pitkiä lyöntejään sillä, etten osannut arvioida matkaa. Nyt alan ymmärtää myös, miksi jatkuvasti ostan uusia kävelykenkiä. Yhtenä päivänä, (johon sisältyi myös golf) tuli askelia lähemmäs 19000. Uskoako vai ei. Pelkkä askelien määrä tuskin nostaa kuntoani, mutta kuluttaa ainakin kenkiä.

Vielä yksi puolustus (!?) rannekkeen ostamiselle: sitten kun laiskistun, vanhenen ja väsyn, ehkä väline motivoi minut liikkeelle. Mistähän saisi aivoilleen samanlaisen?

Joskus aurinko on liian polttava, Suomessakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti