Lauri Viita heräsi henkiin

Esityksen nimi oli: Juha Hurme haastattelee Lauri Viitaa. Lieneekö spiritismiä tiedossa, sillä Viidan syntymästä on tänä vuonna tullut kuluneeksi sata vuotta ja hänen kuolemastaankin jo puolisen vuosisataa. Ei sentään, tuli paljon parempaa ja ainakin hauskempaa. Vaikka Hurme laittoi lippalakin päähänsä, ei hänessä samaa Viidan ulkoista jykevyyttä ollut, mutta äänessä ja tavassa puhua oli.
Hurme taustoitti esityksessään Viidan elämää Pispalassa ja erityisesti hänen suhdettaan Väinö Linnaan ja Linnan sotakirjaan, Tuntemattomaan sotilaaseen. Pasifisti ei tykännyt Linnan tavasta kuorruttaa sotaretkeä.

Lauri Viita oli merkillinen mies, kirvesmies, raksajätkä, kapinallinen ja uhmakas. Viita oli mestari ironiassa. Sen kautta hän kertoi mitä ajatteli. Viidan runot ovat vahvoja, ne tarvitsevat myös vahvan tulkitsijan. Mutta kun sellainen osuu kohdalle, se ei unohdu koskaan. Niin kuin kerran Veikko Sinisalo ja Betonimylläri!

 Ja sitten on se omanlaisensa Kukunoro. Hurme sanoi, että Kukunoroa kirjoittaessaan Viidalla oli nousuvaihe pällä. Ainakaan masentunut mies ei tuollaista voisi kirjoittaa.  Lastenkirjaa oli tarkoitus tehdä, mutta koko juttu lähti käsistä. Niin taisi lähteä, mutta ehkei kaikessa tarvi järkeä ollakaan. Tarinaloru on hauska kuultuna, silloin se ei ole vain loputonta sanojen kieputusta, vaan enemmänkin rytmikästä puhetta.  Radioesityksestä jäi vahva muisto. Jos muistan oikein, Pentti Siimes ja Elina Salo olivat kertakaikkisen ihanat Kukunor ja Kalahari.

Kuudenvanha peikkopari
Kukunor ja kalahari
tornikuuseen kiipeää.
Helmikuu ja helmisää:
lumiunta, unilunta
koko Luojan luomakunta
peikon unta
kunnioittaa, kukkuroittaa...

Hurmeen haastattelussa Lauri Viita kertoi, että hänellä on riimikramppi eli ei voi mitään, kun riimiä vain pukkaa. Viime vuosinaan hän proosaa kirjoittaessaan pääsi siitä ainakin pikkuisen pois. 

Teatterinohjaaja/kirjailija Juha Hurmeen esiintyminen oli yksi Stadin työväenkirjallisuupäivien ohjelmanumeroista lauantaina. Hän herätti hienosti Viidan kuolleista. Eikä syyttä suotta, sanoisi varmaan Viita itse. Hänestä on ilmestynyt tänä vuonna uusi kirja, jossa eri esseistit avaavat Viitaa ja hänen tuotantoaan.

Vielä illallakaan Viita ei jättänyt minua rauhaan. Otin Kukunorin ja annoin mennä, kovaa ja nopeasti. Ei siitä mitään tullut, nauruksi meni. Mutta hyvän olon sain. 

Ironian mestarin runo: Myötätunto
Kuninkaalla
vatsanpuru:
koko maalla
paasto, suru.

Mökki lesken
tulta valaa:
- Lounas kesken;
antaa palaa!