Musiikin voima

Oli talvipäivä, kun mies ja nainen kohtasivat. He tykästyivät, ihastuivatkin toisiinsa, mutta rakastuivatko? Sitä on vaikea sanoa.  He olivat niin erilaiset, vaikka pitivät paljon samoista asioista, katsoivat maailmaa samalla tavalla. Miehessä oli paljon vapauden kaipuuta, halua omaan elämään ilman päättyneen avioliiton sidoksia. Mutta toisaalta oli myös tarve ja halu olla vahvassa ja läheisessä suhteessa.  Nainen taas oli tottunut itsenäiseen, vapaaseen, mutta välillä myös  yksinäiseen elämään. Hänellä oli kaipuu hyvään ihmissuhteeseen, mutta samalla täydellinen epäusko sellaisen löytämisestä. Se aika oli jo hänen osaltaan mennyt, nainen ajatteli.

Mies ilmaisi halunsa naiseen, mutta ei, nainen ei halunnut. Nainen ajatteli, tuossa miehessä on minulle ihan kaikkea liikaa.  Hän on valloittava, sydämellinen ihminen, mutta ei, tästä ei tule kuin sydänsuruja. Kului viikkoja, tuli kevät ja auringonvalo. He tapailivat yhä useammin. Eräänä päivänä mies antoi naiselle äänilevyn, kahden kappaleen singlen. Silloin nainen uskoi. Hän halusi uskoa, tämä riski kannattaa ottaa. 

Love Recordsin juhlakonsertissa Freemanin "Olet mun kaikuluotain" oli ihan eri kuin se Freeman jota konsertin jälkeen kuuntelin kotona rahisevalta vinyyliltä.  1970 -luvun Freemanin äänessä oli nuoren ja ujon pojan koskettavaa herkkyyttä. Ja ne Hectorin sanat, nehän upposivat vastaanottavaiseen mieleen: anna viereesi tulla, suo mulle aikaa niin voimaa mä saan, ole mun kaikuluotain....Kukapa nainen ei haluaisi olla miehelle se joka vie hänet onnen satamaan. (Apua!).

Mutta romanttiseen tunnelmaan en pääse. Levysoittimeni soittaa pikkulevyä vain jos koko ajan painan sormellani kierrosnappulaa. Polvet väsyvät kun pitää tässä kykyttää. Jotain on siis toisin, mutta jotain on myös pysyvää: aina me toivomme, anna viereesi tulla.