Näkevänä ja kuulevana luonnossa

Ystäväni Pirjo seuraa lintuja ja tunnistaa linnun sen liverryksestä. Hän seuraa joutsenten pesintää Töölönlahdella ja näkee pöllön jököttävän rantakoivussa. Pirjo voikin nauttia lintujen konsertista hyvällä omalla tunnolla, kun on niitä ruokkinut kaiken talvea.

Oma tuntumani lintuihin on varsin rajallinen.  Olen sentään oppinut mustarastaan huilumaisen laulun ja satakielen liverryksen.  Muutenkin olen varsin rajallinen luontoihminen.  Tykkään metsässä vaeltamisesta ja vesien äärellä olosta, mutta niinhän me melkein kaikki suomalaiset teemme.

Mutta toiset tykkäävät luonnosta ja eläimistä vielä vähän enemmän. Niin kuin Heikki Willamo.

Olen tutustunut häneen Luonto -lehden, netin ja kirjansa "Huuhkajavuorella" kautta. Willamo on tehnyt useita muitakin kirjoja, mutta olen nähnyt vain tämän ja Siitosen kanssa kirjoitetun Kuukkeli -kirjan. Huikeita kuvia, vahvaa ja koskettavaa tekstiä.

Tulin melkein kateelliseksi.  Että joku on voinut kokea tällaista. Että joku on halunnut altistua metsän lumolle useiksi kuukausiksi. Itse en uskaltaisi, pimeys pelottaisi. Ja möröt. Niitähän suomalainen metsä on täynnä.

Sekä Pirjo että Willamon kuvat ja tekstit ovat opettaneet minua kuulemaan ja näkemään luontoa tarkemmin. Tällä hetkellä lintujen konsertti on maailman parasta musiikkia. En sentään kehtaa huomauttaa siitä  kuulokkeet korvilla kulkeville nuorille. Ehkeivät he ole vielä kypsiä herkistymään mustarastaan luritukselle.