Saga ja Martin - pidän teistä paljon

Kirjoitukseni ovat viime aikoina olleet kultturipainotteisia, mutta se on sellaista tämä elämä näin syksyisin. Ja jatkuu vielä vähän. Televisiosta on viime parin vuoden aikana tullut hyviä pohjoismaisia sarjoja kuten Vallan linnake ja rikoksien puolella tanskalaisten Rikos -sarja ja nyt tämä viimeisin Silta. Viime viikolla päättynyt norjalaisten Velipuoli oli myös mielenkiintoinen, jännittävästi erilainen.

Suomessa ollaan Vareksen tasolla eikä se taso ole todellakaan kehuttava. Molempien rikossarjojen (Rikos ja Silta) vahvuutena on ollut ja on se, että niissä rikoksen tutkinta  etenee ja aukeaa vähitellen, mutta vastaus säilyy aivan loppumetreille.  Väkivallalla ei mässäillä, vaikka tosin Sillassa on aika paljon jo tähän mennessä kuolleita. Nuorena kuolleita.

Silta on pääosan esittäjien osalta totutusta poikkeava. Saga ja Martin eivät puheissaan ole kovin nopeita eivätkä he huuda kailota sen paremmin toisilleen kuin muillekaan. Martin on kuin nallekarhu ja Saga sitten, hänellä on aspergerin syndroomaan viittavia taipumuksia. Se näkyy suoraan puhumisena, oman tahdon ilmaisuina ja totisena olemuksena.  Virkistävää. Vaikka Sagan puhe hymyilyttääkin, siitä ei voi olla pitämättä.

Mitäpä jos me oikeassa elämässä sanoisimme ajatuksemme ja tahtomme suoremmin emmekä niin kauheasti etukäteen miettisi, mitä tuo toinen siitä ajattelee? Jäisikö väärin ymmärrykselle vähemmän tilaa?

Olen pitänyt myös siitä, ettei Sillassa ole ollenkaan pomotusta. Ehkä se on tämän pohjoismainen tasavertaisuus mikä näkyy siinä, ettei hierarkiaa korosteta mitenkään. Ihmiset ovat ihmisiä pomoja myöten.

Hienoa, että YLE on näyttänyt sarjat meille saman tien, sillä hakkaavathan ne amerikkalaiset versiot mennen tullen.

Miksihän me Suomessa emme saa vastaavanlaisia sarjoja aikaan? Lieneekö rahakysymys. Toisaalta, muiden pohjoismaiden dekkaristitkin ovat suomalaisia kovempaa tasoa.Meiltä puuttuvat Jo Nesbo, Håkan Nesser  eikä ole edes Arne Dahlia.