Sitä ollaan tultu 70 -luvulle. Tämä tuli mieleen paria tv -ohjelmaa katsoessani. Sanat luokkasota, luokkaviha, kommunismi ja kapitalismi liikkuivat ilmassa kuin ennen muinoin.
Kun en halua käyttää kallista (ja vähäistä) aikaani lukemalla kaikkea mitä sosiaalisessa mediassa liikkuu, en ole tiennyt Tampereen kiakkomellakoihin valmistautumisesta enkä myöskään näistä "päin pläsiä, porvaria" -tunnelmista. Näin sitä on ulkona kuin lumiukko, kun tyytyy lukemaan vain normaalit sanomalehdet.
Mellakan idea oli saada heidän (keitä he nyt sitten olivatkaan) äänensä kuuluville. Ja saivat. 1990 -luvun laman aikaan sosiologeilta kuului viestejä, että jonain päivänä myös Suomessa voi räjähtää. Kun riittävä määrä ihmisiä kokee olevansa nurkkaan ahdistettuja, voi jopa meillä syntyä mekkaloita. Mielenosoitus on aina ok, mutta kaikki väkivalta on tyhmää ja turhaa. Stockmannin ikkunoita rikkomalla kapitalismi ei häviä minnekään.
Miten ihmiset voisivat saada äänensä kuuluville muuten kuin piiloutumalla naamarien taakse ja metelöimällä? En ole alkuunkaan samaa mieltä niiden kanssa, jotka sanovat, että tämän päivän Suomessa ihmiset saavat hyvin äänensä kuuluviin sosiaalisessa mediassa. Eivät saa. Kuka kuulee heitä maan hiljaisia? Viime eduskuntavaaleissa yksi puolue kuuli. Toinen asia kokonaan on se, tuottiko kuuleminen muuta kuin suuren eduskuntaryhmän.
Gallupeissa on kerta toisensa jälkeen suuri määrä ihmisiä, jotka eivät osaa tai eivät halua sanoa keitä he kannattavat. Siinä ryhmässä on varmasti suuri osa ihmisiä, jotka ovat heikoilla tämän päivän yhteiskunnassa: työttömät, vähän koulutetut, yksineläjät, terveysongelmista kärsivät, pienipalkkaiset työntekijät ja eläkeläiset.
Mutta kysyn kuin A.Kontula, mitä meidän pitää tehdä toisin, ettei syntyisi painetta tällaiselle yhteenotolle. Miten pysäyttää eriarvoistuminen? Siitähän kaikki lähtee. Ja siitä, että ihmisillä on töitä, ja palkka, jolla voi elää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti