tiistai 6. tammikuuta 2015

Onko pakko olla Brysselissä, jos ei tykkää...

Joulun alla olo oli sellainen, että vaaleihin on vielä pitkä aika. Vaan mitä vielä, vain reilut kolme kuukautta. Viime vuosina eduskuntavaalien äänestysprosentti ei ole ollut kehuttava.  Sitä ei ainakaan nosta se, että valtaisalla äänimäärällä EU:n parlamenttiin valittu henkilö jättää homman vajaa vuosi siitä, kun on tullut valituksi. Perussuomalaisten Halla-aho palaa eduskuntavaalien ehdokkaaksi. Mitä mahtavat ajatella hänen äänestäjänsä? Ihan turhaa antoivat äänensä miehelle, joka ei nyt sitten tykkää ollakaan Brysselissä.

Mepit ovat sanoneet, että yksikin ihminen voi saada EU:ssa paljon aikaa, mutta pitää olla aktiivinen ja ennen kaikkea verkostua, luoda yhteyksiä, harrastaa sosiaalista seurustelua. Kaikista ei ole tähän.

Vaalien alla korostuvat vastakkainasettelut. Ne ovat jo pitkin syksyä näkyneet. Jokaisella puolueella on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Viime vaalien voittajapuolue on erikoisessa tilanteessa. Kun Perussuomalaiset eivät voitostaan huolimatta ottaneet vastuuta kantaakseen, vaan jäivät huutelemaan oppositioon, on heidän nyt päästävä hallitukseen. Ajattelee Soini. Halla-aho on tullut kirkastamaan puolueen kuvaa maahanmuuttoa koskevissa asioissa. Jos kansa äänestää Halla-ahon linjauksien mukaan, en ymmärrä, miten Perussuomalaiset voisivat olla seuraavassakaan hallituksessa.

Maahanmuutto on Perussuomalaisten mielestä taloudellinen ongelma ja sosiaalinen ongelma.  Mutta he eivät sano, että se on myös ihmisoikeuskysymys. Ihan vain vertailun vuoksi, Libanonissa on asukkaita jotain 4,5 miljoonaa. Maa on ottanut Syyriasta vastaan miljoona pakolaista. Jotkut antavat vähästäänkin. Meillä, yhdessä maailman parhaiten hyvinvoivista maista, ollaan taas aloittamassa tiukan linjan keskustelu. Toivon totisesti, että keskustelu pysyy asiallisella tasolla. Meillä on korjattavia asioita, kyllä, mutta kaiken perusta on se, että maahanmuuttajat ovat ihmisiä, eivät vain numeroita.

1 kommentti:

  1. Hei Anita
    Tulee hallayö ja kuura-aamu.Kirkkoslaavin tohtori ei tiedä mitä haluaa.Mieluusti olisin nähnyt Isä-Mitron jatkavan Brysselissä ,mutta kaanatus putosi.

    Rauno

    VastaaPoista