Aitoa vai teeskenneltyä

Kulttuuri on ihmiselle tärkeää. Vaikka sitä saisi vain vähäisessä määrin, silloinkin.  On tärkeää kokea tunne-elämyksiä, on hyvä saada itkeä ja nauraa. Herkistyminen tekee mielelle hyvää. Keskustelu hyvästä tai huonosta taiteesta on turhaa. Ei ole huonoa ja hyvää. Taide on täyttänyt tehtävänsä, kun se koskettaa tunteitani, ja se on tehnyt vielä enemmän, jos se saa minut ajattelemaan ja näkemään maailmaa uudella tavalla.

En pidä itseäni kovin kyynisenä, mutta jotkut syksyn television ohjelmista ovat olleet kovin tarkoituksenmukaiselta vaikuttavaa herkistelyä.  Katsojat halutaan saada itkemään. Ehkä me itkemmekin, kun ruudussa itketään. Seurasin "Vain elämää" -jaksoja, koska siinä on perustaltaan hyvä idea. Mutta se vetistely näytti väkisin tehdyltä. Katsojat oli saatu sitä odottamaan, koska edellisissäkin jaksoissa oli itketty. Oli itkettävä vaikkei itkettänyt. Ihan kuin tärkeintä ei olisi laulu, vaan se, miten tähti osaa herkistellä. Teennäisyys paistaa helposti läpi, ihan kuin turha kehuminen.

Tuntuu kuin televisiossa esitettäisiin nykyään surullisia tarinoita paljon enemmän kuin ennen. Ehkä tarkoitus on antaa meille katsojille tilaisuus olla mukana kollektiivisessa tuskassa, toisen ihmisen vaikeuksissa. Näiden ohjelmien yleisotsikoksi  sopisi hyvin Hectorin laulun sanat "Hauras on elämä, hetkessä särkyvää" . En juurikaan seuraa näitä ohjelmia, ne tuntuvat niin tirkistelyltä, vaikkei ehkä ole niin tarkoitettu. Mutta jokainen valitkoon kulttuurikokemuksensa sieltä mistä haluaa, mikä minä olen sitä ohjaamaan.
Kiekukoon Anita Snellmannin kukko meille monipuolista kulttuurivuotta 2015!

Anita Snellmannin töissä hehkuvat tunteet ja elämä.  Hyvän mielen näyttely sulkeutuu 7.1.