Vahva Kullervo

Näin Teemalta loppuosan Kullervosta. Se ei riittänyt.  Oli päästävä oopperaan katsomaan koko esitys. Olin kuullut siitä paljon myönteistä, mutta enpä arvannut kuinka hienon illan sain kokea. Minusta ei ole arvioimaan musiikin tasoa, ei soiton nyansseja enkä myöskään osaa tulkita kaikkea Tero Saarisen liikekielestä. Onneksi ei tarvitsekaan.

Sen sijaan osaan sanoa, mistä erityisesti vaikutuin. Lumouduin tanssijoista. Ajattelin ensin sanoa, että nimenomaan naisista, mutta samalla hetkellä silmieni eteen piirtyy kuva miehistä. Vahvoja ja herkkiä. On hienoa nähdä, mitä kaikkea ihminen osaa ilmaista vartalollaan, käsillään, pienillä eleillä. Tero Saarinen on taitava koreografi. Hän saa suuren ryhmän liikkumaan niin, että se elää koko ajan eikä jumiudu massiiviseksi kasaksi.

Onhan se huikaiseva tunne, kun Kullervo -sinfonian pauhatessa täydellä voimalla ( tai  lyyrisesti), koet tanssijoiden esittävän tarinaa Kullervosta kuin he olisivat musiikin sisällä. Se oli aivan itkettävän hienoa.

Esityksessä oli mukana myös suuri mieskuoro. Sibeliuksen musiikki on jo sinällään valtavan vahvaa, mutta kuoron kautta mahtipontisuuden sävyt vain lisääntyivät. Kuoron esitys sai kylmät väreet hiipimään selkäpiitäni pitkin.

Vielä on sanottavat valoista. Valoilla luodut kuviot olivat lähes ylimaallisia ja  huikaisevassa kirkkaudessaan samalla tavalla mahtipontisia kuin itse musiikki. Viimeinen kohtaus valoja myöten oli riipaisevan kaunis. On se hienoa, että meillä Helsingissä saa nähdä tällaista.