Kesäkelejä odotellessa

Lämmin sää tekee tuloaan, multasormia kutittaa ja terassikansa riemuitsee. Lähipuistoni hiljaisuus vaihtuu pian erilaiseen metelöintiin. Se voittaa lintujen laulukuoron. Paitsi yön hiljaisuudessa lurittavaa musta rastasta ei voita mikään. Yhtä luontevaa kuin on puistojen poluilla ja kaduilla oleva keväinen koiranpaska,yhtä luontevaa on jatkossa löytää tyhjiä oluttölkkejä ja viinipulloja.Viime mainitut eivät sentään ole liukumiinoja ja tuottavathan ne joillekin kerääjille myös rahaa.

Kun muutin tälle alueelle, juopottelevat olivat enimmäkseen alan miehiä, vanhempia juoppoja. Nyt on paljon juovia nuoria, jotka kirmaisevat sotkemaan puiston kukkaistutukset.Silti ymmärtääkseni suomalaiset juovat ainakin kaupungeissa kohtalaisen kurinalaisesti. Meidät on siihen pakotettu. Baarien terrasseilla ei voi öykkäröidä miten vain.

Joku vuosi sitten seurasin brittinuorten toilailua Fuengirolassa. Oli marraskuu ja illat jo viileitä, mutta sekö näitä kuningaskunnasta tulleita häiritsi. Paitahihasillaan ja puolikas takamuksesta paljaana he möykkäsivät keskustan terasseilla. Joskus tuntuu hyvältä ajatella, että onneksi olemme syrjässä ja että kaljakin on riittävän kallista. Saamme sentään tyytyä oman maan juoppoihin.

Salou on pieni viehättävä kaupunki Barcelonasta etelään. Olen viettänyt siellä yhden ihanan lomapäivän. Nämä oluenhuuruiset jutut alkoivat pyöriä päässäni, kun kuuntelin Jyrki Palon tarinaa Salousta ja brittinuorista. Salou -fiesta kokoaa kymmenen tuhatta brittinuorta huhtikuun alussa melskaamaan tähän noin kolmen kymmenen tuhannen asukkaan kaupunkiin. Voin hyvin kuvitella sen kaljan, virtsan, oksennuksen ja möykän määrää. Tätä siellä asuvat ihmiset saavat sietää joka vuosi. Voisihan sen lopettaa. Ei voi, koska raha kelpaa kaupungille.
 
Mutta tulkoon kevät ja lämpö. Ja voihan se olla niinkin, että hyvä juoma tuplaa valon ja lämmön määrän.