Ei ollut ennen tofua, parsaa, ei inkivääriä

Joskus asiat kohtaavat toisensa hauskasti. Poikkesin eräänä päivänä kalliolaiskahvila Berggaan, join kahvin ja söin munkin. Maistui melkein yhtä hyviältä kuin Kiilopään munkit, joilla Lapin hiihtoreissuilla aina  herkuteltiin. Kotona luin Nyttiä, jossa kerrottiin Berggan kokista Lloyd Polackista. Hän kertoo 1990 -luvun alun kokemuksistaan kasvisravintolan pitämisestä Helsingissä. Silloin meillä ei tunnettu esimerkiksi vielä tofua. Kun sitä ei saanut kaupasta, sitä tehtiin itse. Edes tuoretta inkivääriäkään ei tunnettu eikä sitä saanut laittaa ruokaan. Kokki oli aikaansa edellä.

Tänään ainakin hesalaisista kaupoista saa vaikka minkälaista tofua. Inkivääriä on kotonani aina, raastan tai paloittelen sitä melkein ruokaan kuin ruokaan.

Etsin kirjahyllystäni yhtä kirjaa, jolloin "Tavaroiden taikamaailman" välistä putosi lehtileike. Se oli Talouselämä -lehdestä toukokuulta vuodelta 1993. Jutun otsikko oli "Japanilainen ruoka tulee muotiin". Haastateltavana ollut "Tavaroiden taikamaailman" kirjoittaja sosiologi Kaj Ilmonen pohti jutussa muodin syntyä, myös ruokamuodin.  Hän kysyi, miksi kalkkuna alkoi käydä yhtäkkiä kaupaksi vaikkei sitä markkinoitu juuri lainkaan tai miksi yhtäkkiä ruvettiin syömään katkarapuja, ja ennustaa, että tuoreesta parsasta tulee pian massatuote.

Totta, tuolloin parsa ei ollut massatuote. Tänään se on sitä.  Ei niin pientä Alepaa ettei hyllyltä löytyisi parsaa. Itse voisin melkein elää sillä. Vihreää ja valkoista, keitettynä ja paistettuna. Hyvällä kastikkeella tai vain voisulalla. Risottona tai spagettina. Miten vain, kaikki käy.

Ilmonen ennusti, että seuraavaksi Suomessa tulee muotiin japanilainen ruoka. Hän perusteli sitä japanilaisuuden hyvällä imagolla ja myös sillä, että suomalaiset ovat tottuneet syömään graavia kalaa.  Ainoana ongelmana hän piti sen kalleutta.

Ennuste osui oikeaan: japanilainen ruoka tuli meille. Se olikin aluksi hyvin kallista, mutta ei ole sitä enää. Nyt kaupungistamme löytää pieniä ravintoloita, joissa aasialaiset omistajat ja kokit valmistavat edullisia sushiannoksia ja lounaita. Helsingissä japanilaisravintolat sijottuivat ennen "parempien ihmisten" alueille eli sinne missä parikymmentä euroa ei ole raha eikä mikään. Tänään sushipaikkoja löytää kaikkialta, laatu on hyvä ja myös hintataso on  siedettävä.

Parinkymmenen vuoden aikana ruokakulttuurissamme on tapahtunut iso muutos. Lihapullat ja makaroonilaatikko eivät ole kadonneet minnekään, mutta rinnalleen ne ovat saaneet erinomaisia ruokia muista maista.

Mitähän Kaj tänään sanoisi meidän (ruoka)elämästämme, jossa erilaiset katuravintolapäivät ovat suuressa suosiossa. Luulen, että hän olisi pitänyt niistä niin kuin kerran nautti suuresti Kuala Lumpurissa katukeittiöiden huumaavista tuoksuista. Kahdeksan vuotta sitten kuollut mieheni hyväksyisi ja saattaisi tykätäkin siitä, että muistan ja muistelen häntä ja hyvää ruokaa samassa lauseessa. Nostalgiaa sadepäivänä: Kaj vanhassa keittiössämme.