Kylätie oli hiljainen, todella hiljainen. Ja mittakaava oli kutistunut kuin vanha ihminen. Mihin ne metrit oikein häviävät - ja mihin sentit ihmisestä! Kävin syntymäseudullani, pienessä pitäjässä Keikyässä. Nimi on tosin nykyään Sastamala, välillä se ennätti olla myös Äetsä. Ennen se oli Satakuntaa, nykyään Pirkanmaata. Kyllä kuntauudistus siis toimii.
Kävelin ja haikailin, en tosin lapsuuttani, mutta niin kuin vanhat ihmiset tekevät. Onpa siinä vanha talo pidetty hyvässä kunnossa, mutta tuostapa on hävinnyt talo kokonaan ja tuossa on kaksi taloa aivan luhistumaisillaan. Miksei kunta tee mitään näille kummitustaloille? Mutta äitini äidin talo oli edelleen paikallaan. Siinä kohtaa en voinut olla herkistymättä, sillä juuri sen talon kammarissa minä olen syntynyt.
Kokemäenjoki virtasi leveänä ja yhtä vuolaana kuin lapsuudessani. Ja vanha Voimalaitos, joka 1920 -luvun alussa valjasti Meskalan komeat kosket, laski vettä täysillä. Taivas oli sininen ja marraskuinen päivä kuulaan kirkas. Oli hyvin kaunista ja kosken kohinaa tuntui mukavalta kuulla.
Tässä pienessä kotipitäjässäni on suuri kemianalan tehdas, on ollut jo yli 70 vuotta. Teollisuuden lisäksi siellä on 1950 -ja 1960 -luvuilla valmistettu tosi monessa talossa kasseja, käsilaukkuja ja lompakoita. Vuosien myötä mallit muuttuivat niin hienoiksi, että ne kelpasivat Helsingin kauppoihin myytäviksi. Olenkohan montaa kertaa käynyt Keikyässä niin, etten olisi poikennut Ihanamäen laukkukaupassa, vaikka eihän se mikään oikea kauppaliike ole. Se on suuri omakotitalo, jonka olohuone ja yläkerta ovat kukkuroillaan kaikkia mahdollisia laukkuja, reppuja, lompakoita ja hanskoja.
Minulla oli punaisen ja nahkaisen olkalaukun tarve. Ja Ihanamäeltähän minä sen keilkyäläisen tuotteen löysin. Ja tietysti aivan eri hintaan kuin Helsingin kaupoista. Mikähän muuten näitä tarpeita oikein synnyttää? Sosiologit sanovat ostamisen tekevän onnelliseksi eli kuluttaminen sekä onnellistuttaa ihmistä että tukee kansantalouttamme.
Olen nyt varmaan hyvin onnellinen, kun kävin vielä pusero-ostoksillakin. Anneli Keinonen on tekstiilialan designyritys, hän valmistaa akvarellitekniikalla painettuja kuvioita naisten ja miesten paitoihin. Myymälä sijaitsee Keikyän vanhan meijerin entisöidyissä tiloissa. Ollakseen pieni kylä, sieltä voi ostaa monenlaista laadukasta tavaraa. Kutunjuustoa en vain saanut. Sitäkin siellä tehdään.
Kun heittäydyin oikein nostalgiseksi, niin pitihän sitä käydä katsomassa myös vanha koulunsa. Täällä sitä olen ensimmäiset oppini saanut. Alakoululaiset menivät sisään päätyovesta. Mutta kylätie oli todella hiljainen. Ei näkynyt tutun tuttua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti