Omista työvuosistani on jo vuosia, mutta muistot eivät ole kadonneet vaikka lienevät vähän laimentuneet. Siksi ei tarvittu muuta kuin yksi pitkä iltapäivä kolmen läheisimmän työtoverin kanssa, niin johan muistot ryöppysivät. Erityisesti sen jälkeen, kun ystäväni olivat lähteneet ja jäin yksin ajatuksieni kanssa.
Ihminen ei varmaan keskellä työhössäkkää osaa aina riittävästi arvostaa työyhteisöään. Näin matkan päästä sen näkee kirkkaammin. Kaikkia työtovereitaan ei tietenkään voi rakastaa, eikä edes tykätä, mutta kaikkia voi sietää ja joidenkin kanssa voi suorastaan nauttia asioitten eteenpäin viemisestä. Oman työn onnistumisessa hyvät työtoverit ovat aarteita enkä yhtään ihmettele tämän päivän nuoria, jotka haluavat työltään myös hyvää työyhteisöä eikä vain rahaa.
Onnekkaita ovat ne ihmiset, jotka ovat saaneet olla (tai ovat) työssä, jonka vaativuustaso on riittävän suuri. Työssä, joka välillä väsyttää ja kyllästyttääkin mutta johon on panostettava, jossa on se jokin. En ole kaivannut entisiin töihin, mutta olen kaihoa tuntien muistanut vahvoja onnistumisen hetkiä. Eläkeläisen ei tarvitse stressata itseään, mutta eipä enää saa kokea niitä huippujakaan.
Luonani olleiden työtovereitten kanssa teimme ensimmäisinä yhteisinä työvuosinamme töitä tavallaan poikkeavissa tai ainakin erilaisissa olosuhteissa. Uudistimme suuren ammattiliiton (Liikealan ammattiliitto/PAM) perinteistä jäsenkoulutusta. Se oli hetkittäin tosi tuskaista, kun niin kuin aina, toiset olivat jo tekemässä, toiset vasta meinaamassa. Silloin 1980 -luvulla oli suuri muutos heittää syrjään kalvosulkeiset ja ottaa tilalle opetuskeskustelut, musiikki ja runot.
Koulutuksen sisältö oli sen laatuista, että meitä itsekutakin olisi voinut kutsua pieneksi jarisarasvuoksi. Mitä nyt olimme tietysti vähän parempia. Pohdimme arvojamme ja sitä, kuinka vaikeaa on hallita elämäänsä ja onko se edes mahdollista. Mietimme, miksi pelottaa puhua pomolle ja miten voisi lisätä rohkeuttaan oppia sanomaan ja kunnioittamaan omaa mielipidettään. Että se on ihan yhtä hyvä kuin jonkun toisenkin.
Niinä työvuosina liiton koulutus sekä uudistui että laajeni myös yrityskohtaiseksi. Meistä kouluttajista muokkautui tiivis ryhmä. Keskustelimme paljon, annoimme tilaa toisillemme, saimme olla sellaisia kuin olimme, tuimme toisiamme. Meistä näkyi, että olimme ylpeitä siitä työstä mitä teimme. Voiko sitä enempää työltään ja työtovereiltaan vaatia?
Mukavaa, kun kävitte - se oli - miten sitä nykyään sanotaan - se oli voimaannuttava syyspäivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti