Taas elämme sitä aikaa, jolloin Suomen luonto loistaa. Viikonlopun auringonpaisteessa puut ja puskat suorastaan hehkuivat. Siis myös täällä etelässä. Lokakuu on yksi hienoimmista vuoden kuukausista. Valo ei ole niin kova ja kylmä kuin keväällä, vaan enemmänkin lempeän pehmeä.
Metsän tuoksut ovat vahvat ja runsaat. Tosin kovin paljon en ennättänyt haistella enkä katsella, kun silmät piti pitää maata kohden. En turhaan pitänytkään, sillä suppilovahveroiden lisäksi saalistimme veljeni kanssa komean määrän kantarelleja ja mustia torvisieniä. Niitä Tapsu tässä vartioi.
Avoimissa vesissä uimisellekin on nyt jätetty jäähyväiset. Veden lämpö oli yhdeksän astetta. Vilpoista näin yhtäkkiä. Saunasta "uimiseni" toimi vielä hyvin, mutta aamulla käväisin järvessä tosi nopeasti. Oliko pakko mennä? Voi olla, ettei talon emäntä olisi antanut aamukahvia ellen olisi lähtenyt hänen seurakseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti