Kirjoittaminen on mukavaa. Ja vaikeaa. Vuosi sitten se oli todella vaikeaa, kun en ollut pitkään aikaan kirjoitellut. Harjoitus auttaa. Näin uskon. Kirjoittamisen helppous on kiinni aiheesta. Ja eritoten siitä, kuinka selkeä käsitys itselläni asiasta on. Toisaalta taas, epäselvä asia kirkastuu, kun sen yrittää saada sanotuksi omin sanoin. Viimeistään silloin huomaa ymmärryksensä tason.
Yhtä vähän kuin mietin osaamistani, yhtä vähän vuosi sitten pohdin aiheita. Kai sitä jotain löytyy, vaikka tällaisen vanhan naisen ja koiransa elämä ei nyt hirmuisen vauhdikasta olekaan.
Kirjoittamisen aiheet ovat löytyneet vähän miten sattuu. Välillä ei kirjoituspäivänä ole ensimmäistäkään ajatusta, mutta sitten tapahtuu jotain. Tai näen jotain. Blogiharrastus on selkeästi tehnyt hyvää aivoilleni. Sitä tarkkailee vähän kaikkea sillä silmällä - olisiko tuossa aihetta. Usein aiheen löytyminen on tosi pienestä kiinni. Siihen ei tarvita kuin kirjoitus lehdessä, kirja, keskustelu ystävän kanssa. Unistani en ole vielä kertonut. Ehken kerrokaan, kun ne ovat niin mahdottoman pitkiä.
Inspiraatiota en ole jäänyt odottamaan. Kirjoitus syntyy vain tekemällä, siinä ei auta pilviin tuijottelu. Ja kun tekstin sitten saa valmiiksi ja painan "julkaise" nappia, olo on huikea. Teinpäs sen taas. Itseään voi ja pitää onnitella, vähättelijöitä riittää omiksi tarpeiksi.
Oudointa tässä nettikirjoittelussa on se, etten tiedä, ketkä tätä lukevat. Tunnen vain osan lukijoistani. Alussa sivullani vieraili noin parikymmentä kävijää, ystäviä ja jotkut sukulaisistani. Nyt jonkun aiheen kohdalla kävijöiden määrä on lähennellyt sataa. Jos tämä nyt on totta eli ettei Google narraa, olen tästä tietysti todella iloinen. Mikään ei voisi enempää motivoida kuin saada lukijoita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti