Ihan alkuun on sanottava, että näyttelijät tekivät uskomattoman hienoa työtä. Jokaisella oli useita rooleja. Aivan hämmästyttävää, miten asusteilla, tavalla kävellä ja kasvojen ilmeillä saadaan ihminen muuntumaan moneksi. Eritoten Antti Litjan suoritus oli huikea.
Näytelmässä käytettiin paljon videokuvausta. Tai miksiköhän sitä pitää kutsua. Näyttämön takaosassa kuvattiin kohtausta ja se näytettiin suurena kuvana. Näyttelijän kasvojen joka ikisen ilmeen vaihtuminen, ryppy ja juonne näkyi takuulla takariville saakka. Keinoa käytettiin näytelmän loppupuolella niin paljon, että väsyin. Oli kuin olisi katsonut vain televisiota.
Näytelmä on tietoisku suomalaiseen talouspolitiikkaan. Tietoa tuli sellaisella vauhdilla puhuttuna ja kirjoitettuna, että oli hitusen vaikeaa pysyä mukana. Ehkei ollut tarkoituskaan. Näytelmä perustuu pitkälti faktoihin.Se kuvaa taloushistoriamme viime vuosikymmeniä ja hyvinvointivaltion nousua. Ei sentään vielä sen tuhoa. Samalla se on kuvaus vallasta. Siksi siinä lyödään demareita lekalla päähän (sanoo ohjaaja Leskinen), koska he käyttivät valtaa. Kyse on tietysti myös siitä, mitä halutaan painottaa. Konsensus - Suomi ainakin oli hävitetty näkymättömiin.
Politiikkaa aktiivisesti seuraaville kuva vallankäyttäjistä ei ehkä tuntunut erityisen inhalta, mutta entäpä muista. Mitä ajattelevat esityksestä he, jotka eivät tiedät eivätkä piittaa siitä, mitkä puolueet ovat hallituksessa, mitkä oppositiossa. Heille ajattelun pohjaksi annettiin aika raadollinen kuva päätöksenteosta ja poliitikoista. Olkoonkin, että olivat karikatyyrejä.
Edellinen lama ja tämän päivän poliitikkojen puheet ovat hätkähdyttävästi toistensa kaltaisia erityisesti siinä näkemyksessä, ettei vaihtoehtoja ole. Neljäs tie oli minulle liian pessimistinen, liian synkillä väreillä maalattu. Haluan edelleenkin luottaa politiikkaan. Ja ihmisiin, jotka politiikkaa tekevät.
Nainen vieressäni ei taputtanut yhtään kertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti