Sain eilen ratikassa viereeni hyvin mustan miehen jostain syvästä Afrikasta. Vastapäätä istahti pieni käkkäräpäinen poika, joka tutkaili minua avoimin silmin. Varttitunnin aikana ennätimme keskustella hänen lelustaan, missä hän asuu ja mitä alueita hän tuntee kaupungistamme. Olivat menossa Linnanmäelle. Poika puhui hyvää suomea, mies vieressäni oli hänen setänsä ja puhui vain englantia.
Nasima Razmyarin vaalilehtisessä on kirjoitus somalialaiselta Habiba Alilta, nuorelta naiselta, joka on muuttanut Suomeen vuonna 1992. Hän kirjoittaa, että ensikosketus oli hämmentävä niin uusille kuin vanhoille Suomen asukkaille. Sitten Miss Suomeksi valittiin puoliksi afrikkalaistaustainen nainen. Habiba kirjoittaa: "Se valoi toivoa. Ehkä ilmapiiri muuttuisi maassa vielä. Niin on lopulta käynyt, suomalainen yhteiskunta kasvoi samalla, kun itse kasvoin yhdeksi monikulttuuriseksi suomalaiseksi".
Samoihin aikoihin kuin Habiba, myös Nasima tuli Suomeen. Hän kirjoittaa vaalilehdessään: "Toimeentulon lisäksi ihmisellä on oikeus vapauteen. Työ ja toimeentulo ovat vain välineitä sille, että jokainen voi olla vapaa. Meidän on hyväksyttävä erilaisuutemme ja niin saamme olla jokainen omanlaisiamme."
Maahamme muuttaneet eivät ole persoonatonta massaa. Maahan muuttoa voi tarkastella ja pitää katsoa myös ihmisen näkökulmasta. Sen yhden ihmisen.
Nasiman numero on 246.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti