Tiedetoimittaja Jani Kaaro pohtii päivän Hesarin kolumnissaan oikeusasioita sellaisesta näkökulmasta, jota harvemmin olen tullut ajatelleeksi. Hän pyytää meitä kuvittelemaan pohjoisafrikkalaisen kylän, jossa mies on murhannut toisen. Kyläoikeudessa ovat vastakkain murhaajan sukulaiset ja uhrin sukulaiset. Ei tuomareita eikä oikeusoppineita. Lähtökohta on se, että murhaajan on sovitettava tekonsa. Kaaro kirjoittaa, että meillä syyllinen vastaa rikkomuksestaan valtiolle eikä hän joudu kohtaamaan omaisten tuskaa, surua ja vihaa. Hyvin mielenkiintoinen kirjoitus kaiken kaikkiaan. Kuten Kaaron kirjoitukset yleensäkin.
Se sai minut miettimään asiaa vähän toiselta tasolta. Miten suuri vaikutus rikoksentekijään (ajattelen nyt murhaa pienempiä rikoksia) olisi siinä, että syyllinen joutuisi aina kohtaamaan ihmisen, jota kohtaan on tehnyt väärin. Nuorten rikollisten - maistuupa pahalta suussa käyttää tällaista ilmaisua - kohdalla meillä on mahdollisuus sovitteluun. En tunne asiaa enkä tiedä, kuinka paljon sitä käytetään ja kuinka hyviä ovat tulokset olleet, mutta se käsittääkseni lähtee juuri tästä molempien osapuolten kohtaamisesta. Siinä ei sentään koko kyläyhteisö ole paikalla eikä edes suku.
Sovittelun tarkoituksena on kuitenkin saada sopimus korvauksista. Siinä nuori pahantekijä (ylivoimaisen vaikeaa käyttää sana rikollinen) kohtaa ihmisen tai ihmiset, joille hän on tehnyt väärin. Olettaisin sen olevan niin kovan tilanteen syylliselle, että sen vaikutus olisi paljon kovempi kuin pelkästään oikeudessa annettu tuomio.
Tuonpa ajatuksen vielä pienemmälle tasolle, sellaiselle jota meillä ei vielä luokitella rikokseksi eli roskaamisen. Eniten on roskia tietysti nuorten puistotapahtumien jäljiltä, mutta erityisen paljon on roskaa koulujen tuntumassa. Alepan ja koulun välinen katuosuus on roskakatu. Muuttuisiko jotain, jos nuorten olisi siivottava jälkensä, kohdattava roskansa? Ei siihen poliisia tarvita, yhteiskuntaopin tunti riittää. Jos sellaisia tunteja vielä on.
Kun lapsi tekee väärin, viisaat vanhemmat "pakottavat" lapsen pyytämään anteeksi. Tästä alkaa ymmärryksen kasvu omien tekojen seurauksista. Joskus anteeksi pyytäminen ei ole helppoa. Ei lapselle, ei edes meille aikuisille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti