Hilma af Klintin näyttelyssä

Onko komeampaa taideteosta kuin satojen ja taas satojen muuttamassa olevien lintujen muodostamat, elävät ja liikkuvat aurat.  Siinä jäi golf täysin sivuseikaksi, kun Vuosaaren kentällä ihastelimme taivaalla tapahtuvaa näytelmää.

Aivan toisenlaisen maailman kohtasin Taidehallissa, jossa vielä tässä kuussa on esillä Hilma af Klintin luomaa taidetta. af Klint on ruotsalainen taitelija, jo 70 vuotta sitten kuollut. Hänen erikoisuutensa on se, ettei hän halunnut taidettaan julki elinaikanaan.  Hän ei uskonut, että hänen oma sukupolvensa olisi hänen taidettaan ymmärtänyt, ja niinpä hänen teoksensa tulivat esille vasta yli 40 vuotta hänen kuolemansa jälkeen.

Myönnän suoraan, että kuvataide ei minulle aina aukea. Toisaalta en tiedä, tarvitseeko sen auetakaan.  Kunhan vaikuttaa, saa pysähtymään. En ole suuremmin abstraktin taiteen ystävä. Viivojen erilainen muotoilu ei oikein puhuttele. Ei herätä värähdyksiä, mutta aina voi tulla poikkeuksia. Nyt sellaisen kohtasin.

Näyttelyn esittelyssä kerrotaan, että af Klint on ammentanut töihinsä aineksia 1800 -luvun lopun teosofiasta ja antroposofiasta. Lisäksi hän harrasti spiritismiä. Kun tämä tieto on taustana, on helppo nähdä hänen töissään paljon pyörivää liikettä, spiraaleja, kuvioita kohti korkeampia voimia.  Suurimmat työt ovat  huikeita.

Hilma af Klintin työt herättivät minussa muistoja. Koska en ollut aiemmin nähnyt hänen töitään, ihmettelin, miten ne vaikuttavat jotenkin aivan tutuilta. Kotimatkalla näyttelystä mieleeni palautuivat mieheni piirustukset. Parikymmentä vuotta sitten hän kävi etsimässä itseään ns. valaistumiskursseilla, joissa myös piirrettiin. Eivät  ne työt af Klintin töille olisi pärjänneet, mutta samasta oli kysymys: piirtämällä/maalamalla haettiin vastausta kysymykseen: kuka minä olen. Niin teki mieheni ja siitä kertovat myös af Klintin työt.