Kun lapset häpeävät vanhempiaan, on vaikeaa ajatella minkäänlaisen
yhteisen menneisyyden pitävän perhettä koossa. On tunnettua, että vanhemmat eivät kotiudu toisenlaisiin
oloihin niin helposti kuin heidän lapsensa. Jotkut eivät koskaan. Pajrim Statovcin kirja "Kissani
Jugoslavia" kertoo siitä mitä ihmisille ja perheille tapahtuu, kun heidän
on muutettava täysin toisenlaiseen kulttuuriin.
Tarina alkaa Jugoslaviasta sinä keväänä, kun maata hallinnut Tito
kuoli ja jonka jälkeen hyvin pian alkoi kaikki paha. Oli joko kuoltava tai
lähdettävä. Bajram tuo perheensä
Suomeen. Hänellä ei ole mitään. On vaimo ja viisi lasta, ei rahaa eikä omaisuutta,
mutta varmasti mieli täynnä toisaalta pelkoa uudesta tilanteesta, toisaalta
tahtoa päästä omille jaloilleen. Onhan hän kouluja käynyt mies. Toisin käy. Kun
miehen valta murenee myös perheessä, siitä ei seuraa hyvää.
Kirja on osittaisesta outoudestaan huolimatta kiinnostava. Sen parasta
antia on kuvaus elämästä Jugoslaviassa ja toisaalta siitä, miten kosovolainen
perhe sopeutuu Suomeen. Päärooleissa ovat äiti Emine ja hänen poikansa Bekim.
Kun kahden ihmisen yhteistä ja kuitenkin eri tarinaa kuljetetaan rinnakkain, on
välillä tunne kuin kirja koostuisi toisistaan irrallisista paloista.
Maahanmuuttajien kokemukset Suomesta ja suomalaisista tulevat
selkeästi esille. Kuva ei ole ollenkaan kaunis. Se ei myöskään ole uusia
asia, ei yllätä. Tarkkailemme mieluummin
etäältä kuin menemme ystävällisesti lähelle. Epäluulo erilaisuutta kohtaan on
meissä vahva. Siinä jos missään näkyy oma epävarmuutemme. Kun tähän maailmaan
tulee albaanimies, joka kaikista eniten pelkää kasvojensa menetystä, ei siitä
ainakaan heti voi tulla menestystarinaa. He ovat ylpeää kansaa, josta kirjassa
sanotaan ”albaani on valmis kuolemaan kunniansa ja kasvojensa puolesta, koska
kasvojen menettäminen on monta kertaa pahempaa kuin kuolema."
Kirjassa on hyvää kuvausta suvun vahvasta merkityksestä. Kosiomatkaan
liittyvistä tavoista jäi erityisesti mieleeni se, miten tyttären on näytettävä
taitonsa teen tarjoamisessa. Siinä
tarkastetaan samalla se, onko tytär saanut äidiltään hyvää opetusta miehen
palvelemisessa. Se on naisen taidoista kaikkein tärkein. Vieläköhän siellä on jäljellä se perinne, että isä päättää
kenelle tytär naitetaan? Äidiltä eikä
tyttäreltä ainakaan tässä kirjassa kyselty, mitä he tulevasta avioliitosta
ajattelivat.
"Kissani Jugoslavia" on myös naisen tarina. Se kertoo siitä, miten miehellä ja suvulla on oikeus alistaa nainen palvelijaksi, orjaksi. Ruokarahat tulevat muttei koskaan kiitosta.
Naisen elämän täyttävät lapset, mies ja puhdas koti. Tuntui pahalta lukea ja ajatella, että edelleenkin kaikki olisi kuin ennen.
Statovcin kirjassa kissat ovat suuressa roolissa. Puhuvien ja
määräilevien kissojen lisäksi lemmikkieläimenä on käärme, joka kietoutuu
syleilyyn ja syleiltäväksi. Yhden lukemisen perusteella en osaa oikein
arvuutella, mitä nämä symbolit tarkoittavat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti