Jos nyt pitäisi päättää, mennäkö Natoon vai ei, en tietäisi mitä sanoa. Natoon voidaan mennä, mutta voidaan olla myös menemättä. Molemmissa puolissa on pointtinsa. En kuitenkaan ajattele niin, että ein sanominen Natolle tarkoittaisi suomettumista. Siinä olen aika paasikiviläinen. Meillä on yhteistä rajaa Venäjän kanssa noin 1300 kilometriä. Kai se nyt sentään on reaaliteetti. Edelleenkin. Ymmärrän, että olemme EU:n kanssa mukana Venäjä -pakotteissa, mutta se on ihan toinen asia.
Mikä minut saisi Natoon? Pelko Venäjästä? Mutta kun en pelkää Venäjää. Vaikka Putinin Venäjä on mitä on, se ei silti saa minua ajattelemaan, että Suomi olisi kuin Ukraina Venäjälle. Ei ole, eikä Suomi ole Ukraina missään mielessä.
Putinin Venäjän toimet ovat lisänneet runsaan puoleisesti keskustelua Natoon liittymisestä. Toiseen suuntan meneviä kirjoituksia ei ole ollut kovin paljon. Miksi emme voisi jatkaa nykyisellä linjalla? Jos me jonain päivänä tarvitsemme Naton joukkoja turvaamaan maatamme, niin luulenpa kaiken olevan silloin joka tapauksessa myöhäistä. Usein vedotaan Naton jäsenenä olevaan Norjaan, jonka entinen sosialidemokraattinen pääministeri on nyt Naton pomo. Silti - entä sitten? Ruotsi ei ole Naton jäsen eikä näytä moista asiaa edes aikovan tehdä.
Heikki Peltosen ajankohtaisessa ykkösessä - siis radiossa - on usein mielenkiintoisia haastateltavia. Viimeksi kuuntelin Pekka Visuria. Herrat keskustelivat, onko kylmä sota tulossa takaisin, kun se 25 vuotta sitten Berliinin muurin murtuessa loppui. Noin suurin piirtein. Visuri ei halunnut ajatella, että menneisyyden kaltainen kylmä sota tulisi takaisin. Hän käytti termiä kylmä rauha. Sekin kuulosti kyllä riittävän jäätävältä.
Keskustelussa nousi esille useampikin järkevä ajatus. Ensiksi se, että jos vastapuoli nähdään vihollisena, jos kuvitellaan että ollaan kylmässä sodassa, silloin siihen joudutaan. Pääsee valloilleen itseään toteuttava logiikka. Ajattelu yksinkertaistuu, ei ole valmiutta kompromisseihin, ei kuulla vastapuolta. Toiseksi sodan propaganda tuo tullessaan sodan piirteitä. Suurennellaan omia, vähätellään vastapuolta. Silloin tuntuu kuin olisimme sodassa. Niin kuin Visuri sanoi, suurvallan logiikkaan kuuluu, että se näyttää voimansa.
Tuntuu myös hyvin järkeen käyvältä se, ettei Yhdysvaltojen asevoimaa kukaan lähde uhkaamaan. Ei edes Venäjä. Visuri sanoi, että Venäjä on huolissaan Kalingradin alueesta, se on Nato -maiden ympäröimä. Siellä venäjällä on puolustuksellinen intressi, mutta Venäjä ei liiku kohti länttä ellei ole sellaisia tekijöitä, esim. täysi sota.
Tämän keskustelun kuunteleminen ei ainakaan lisännyt pelkoa Venäjää kohtaan. Ei se myöskään lisännyt haluja liittyä Natoon. Kuvittelen, että Suomella voisi lähitulevaisuudessa olla jännityksiä lieventävä asema. Se olisi hyvää turvallisuuspolitiikkaa.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti