sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Se oli yhtä hurmosta

Tasa-arvoisessa avioliittolaissa on saatu päätökseen yksi vaihe, mutta vielä on matkaa ennen kuin laki on valmis. Perjantaina oli vasta sen ensimmäinen käsittely. Eduskunnan on äänestettävä asiasta vielä toisen kerran. Luultavasti se tapahtuu joulukuussa. Kun (näin uskon) laki aikanaan saadaan valmiiksi, keskustelua se tuskin lopettaa, mutta ehkä tässäkin asiassa aika tekee tehtävänsä. En nimittäin usko, että vielä pari kolme vuotta olisi käynyt niin hyvin kuin nyt kävi.

Eduskunnan äänestyspäivänä ihmisiä nousi "barrikadeille" komeasti. Paljon nuoria.  Sanokaa vielä, ettei politiikka kosketa. Kyllä se koskettaa ja tavoittaa kunhan asia on läheinen. Valtion talousarvio ei sitä ole. Sydämellään tekemiseen syttynyt ihminen saa palon roihuamaan. Jos nyt joidenkin mielestä hurmosta oli liikaa, niin hyvänen aika, antakaa suomalaisten ilmaista tunteitaan silloin harvoin kun näin tapahtuu. Tulihan vähän valoa marraskuun harmauteen.

Mutta vähän olen ällistynyt siitä, miten kovia ja raakoja olivat mielipiteet, miten kielteisesti tasa-arvoiseen avioliittolakiin suhtauduttiin. Kansanedustaja Hirvisaari antoi tulla täyslaidallisen tekstiä suoraan hanurista, joku keksi kaivaa esiin marxismileninismin vannovan teologisen tiedekunnan 70 -luvulta. Keskustelu varsinkin somessa meni paikoin överiksi. Ainakin kaikki kyynikot olivat liikkeellä. Ehkä he ovat ihmisiä, joilla ei ole yhtään homoa tuttavapiirissään, ei yhtään yhdessä elävää mies- tai naisparia.  Eivätkä joudu kohtaamaan kysymystä., mitä jos minun poikani tai tyttäreni olisi sellainen.

Nykyisille avioliitoille ei tämän lain seurauksena tapahtu yhtään mitään. Yhteiskunta haluaa edelleen sitä samaa mitä se on aina halunnut eli menkää ihmiset naimisiin, muodostakaa perhe. Kun kaikille annetaan samat oikeudet, se ei ole keneltäkään pois. Ihan vähän outoa on ihmisten reagointi kirkkoon. Eihän tämä kirkkoa kosketa ellei kirkko niin halua.  Ensin ihmiset eroavat kirkosta kun Päivi Räsänen avaa suunsa, nyt erotaan kirkosta, kun Kari Mäkinen ja Irja Askola sanovat ajatuksiaan.

Ajatus siitä, että avioliiton tilalle tulisikin pariliitto sai minut heti ensi kuulemalta ajattelemaan siitä myönteisesti. En tiedä, miksei se noussut vahvemmin keskusteluissa esille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti