Tunsin Pirkko Työläjärven vain hyvin etäältä. Hän oli minulle 70 -luvulla jos ei nyt aivan idoli, kuitenkin suuresti arvostamani ihminen. Työläjärvi oli teoissaan ja sanoissaan uskottava. Pirkkoa kuvattiin voimakkaaksi tahtoihmiseksi. Sydämelliseksi mutta päättäväiseksi. Tarja Halosta kuvataan äksyksi. Siinä miesten maailmassa, missä nämä kaksi "tyttöä" ovat poliittista uraansa tehneet, on varmasti pitänyt olla sekä tahtova että äksy.
1970 -luvulla poliittinen maailma oli vahvasti miesten, mutta mikään ei ole ikuista. Tänään emme voisi kuvitella hallituksiamme ilman naisministereitä.
Pirkko Työläjärvi sanoo haastattelussa, ettei hän tänään pystyisi politiikkaan, koska "sellaisia ihmisiä, joita minulla oli kaikki vuodet tukenani, ei enää ole". Aivan kuin Paula Koivuniemelle orkesteri on tärkeä, samalla tavalla kansanedustajaksi haluava tarvitsee tukiryhmän. Hyvän ja tehtäväänsä antautuvan. Hän on tarvinnut sen aina ja tarvitsee edelleen.
Poliitikoksi ei tulla yksin. Siihen tarvitaan toisia ihmisiä. Twitter ja Facebook eivät ole ihmisten synonyymejä. Niiden kautta tavoittaa ihmisiä, mutta ne eivät riitä, ainakin vielä ne ovat vain yksi osa. Tosin tärkeä. Edelleenkin tuhannet ihmiset lähtevät vaalityöhön. En tiedä, millaisella intohimolla lähtevät, sillä olen ollut vasta yhdessä Nasima Razmyarin ryhmän kokouksessa. Ainakin siellä läsnäolleilla nuorilla naisilla oli kova palo päällä, saisi jo tehdä jotain.
Ehkä peli ei ole vielä menetetty, Pirkko Työläjärvi. Ehkä meitä edelleen on, koska demokratia tarvitsee tekijöitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti