Niin se vain on, että kun asioihin perehtyneitä ihmisiä kuuntelee, se on omille aivoille kuin öljyä saranoille. Sain Nasima Razmyarilta kutsun seminaariin, jossa pohdittiin maahanmuuttajia, työmarkkinoita ja hyvinvointiamme. Eipä tullut maailma valmiiksi tämän parituntisen aikana, mutta sain kohtalaisen tuttuihin asioihin uudenlaista näkökulmaa. Ja jos aivan rehellisesti sanon, vähän lisäsivät epävarmuutta ja pelkoakin.
Juhana Vartiainen, joka tunnetaan - miten sen nyt sanoisin - toisin puhujana, tykitti melkein henkeä vetämättä parikymmentä minuuttia tulevaisuudestamme. Ei sentään sanonut, uskokaa nyt hemmetti viimeinkin tämä asia, mutta vähän sinnepäin. Hän puhui tietysti väestön ikärakenteen muutoksesta joka koskee kaikkia maita, ei vain Suomea. Työikäisten määrän väheneminen on meillä vain muita jyrkempää.
On helppo olla samaa mieltä siitä, että työperäinen maahanmuutto onnistuessaan eli kun saamme maahamme aikuisia, koulutettuja ihmisiä, hyödyntää myös julkista taloutta. En tunne työmarkkinoiden tilannetta, mutta tuntuisi kovin järkevältä ajatus siitä, että työluvan saantia helpotettaisiin silloin, kun ihmisellä on tiedossa työ maassamme.
Suvi-Anne Siimeksen pohdiskeleva puheenvuoro sai ajattelemaan, puhummeko ihmisten kanssa liian vähän vaikeista asioista. Niistä asioista, jotka koskevat naapurissa asuvaa maahanmuuttajaa, joka ei ymmärrä miten meidän mielestämme pitäisi elää. Tarvitaan sanoja, puhumista, ihmisten kohtaamista. Eivät aina kauhean helppoja asioita meille suomalaisille. Vaikeaa muillekin kuin porilaisille. Muttta muuta tietä ei ole. Kuten Siimes sanoi, meidän pitää kuunnella ihmisiä jos he haluavat puhua heille harmia aiheuttavista asioista. Jos ei puhuta, möröt tulevat.
Entäpä sitten vaatimus hyvästä suomen kielen taidosta. Pitääkä sen olla maahanmuuttajalla täydellistä vai vain sen verran hyvää, että sillä pärjää. Riittääkö että tulee ymmärretyksi. Olin itsenäisyyspäivänä brunssilla kalliolaisessa Sandrossa, jonne pöytä pitää varata varsin varhain. Marokkolaistyyppinen ruoka oli erinomaista, mutta meitä palveltiin pääasiassa englanniksi. Totta kai on tärkeää osata suomea, mutta niin kuin tiedämme, kielen oppii vain sitä puhumalla. Eikö kuitenkin työn laatu ole tärkeintä?
Seminaarin kolmannen puheenvuoron käytti Tarja Filatov. Suuret ikäluokat ovat jäämässä eläkkeelle. Lähimmän kymmenen vuoden aikana tapahtuva muutos on suuri. Mistä tulevat ja keitä he ovat, jotka tulevat hoitamaan meitä sairaaloissa, vanhainkodeissa, päiväkodeissa? Nuoret eivät näille aloille hakeudu. Me tarvitsemme ihmisiä muualta.
Keskituloiset työpaikat ovat vähentyneet, on kovapalkkaisia asiantuntijoita ja matalapalkkaisia "silpputyötä" tekeviä. Ja on nelisen tuhatta työpaikkaa, joissa työskennellään hyvin epäselvissä oloissa, selvää työvoiman riistoa, kuten Tarja sanoi.
Meille ohjautuu työperäisen mahanmuuton kautta ihmiskaupan uhreja emmekä pysty valvomaan väärinkäytöksiä.
Tällaista se on. Ja me jaksamme nurista, että "ne" tulevat tänne vain sosiaaliturvan perässä eivätkä halua tehdä töitä ja kun "ne" tekisivät, heitä ei palkata.
Me ymmärrämme toisiamme
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti