Maahanmuuttajan kotouttamisen onnistumisessa on niin ihmisen kuin yhteiskunnankin kannalta tärkeintä kielitaito. Suomen tai ruotsin kielen ainakin jonkin tasoinen hallinta. Työpaikka on toinen. Jos ihmisellä ei ole kieli hallussa eikä työpaikkaa, hän jää helposti elämänsä ulkopuoliseksi seuraajaksi.
Pakolaisten vastaanottokeskukset on aluepoliittisista syistä sijoitettu eri puolille Suomea. Näyttää olevan niin, että joillakin alueilla sopeutuminen on tapahtunut vaivatta, joillain alueilla ei ollenkaan. Siinä kun Lieksasta lähdetään pois niin pian kuin mahdollista, ruotsinkieliselle Pohjanmaalle päätyneet, ovat myös sinne jääneet. Kai tälle joku selittävä tekijä löytyy? Ei se nyt ihan ihmisten geeneistä voi olla kiini.
Lueskelin paria muutaman vuoden takaista kirjaa ja tutkimusta luottamuksesta. Niin monet asiathan meidän ihmisten kesken ovat sellaisia, että ilman luottamusta toisiimme mistään ei tulisi mitään. Luottamusta tarvitaan myös siihen, että yhteiskuntamme pysyy koossa ja eheänä. Kun luotamme toisiimme, luotamme myös tulevaisuuteen.
Tiedämme monista tutkimuksista, että erityisesti Pohjanmaan suomenruotsalaiset ovat poikkeuksellisen terveitä ihmisiä verrattuna vastaavan alueen suomalaisiin. He elävät pitempään ja he elävät parempaa elämää.
Markku T. Hyyppä on heitä tutkinut ja sanoo, että Pohjanmaan suomenruotsalaisilla on vankka sosiaalinen pääoma. Arkipäivässä se näkyy niin, että ihmiset ovat sallivia, ihmisoikeuksia kunnioitetaan, oikeudenmukaisuus on tärkeä arvo ja se kaikki mahdollistaa täydellisen poliittisen ja taloudellisen osallistumisen.
Kun ruotsinkielinen Pohjanmaa otti pakolaisia vastaan, se myös päätti kotouttaa heidät. Yrittäjät olivat työssä mukana, tarjosivat töitä, ja kieli opittiin. Uskoisin, että tämän suhtautumisen takana on vahva ja perinteinen kulttuuri siitä, että pidämme huolta toisistamme. Myös sinusta, joka tulet muualta.
Nasima Razmyar julkaisi pari päivää sitten Iltalehden blogissaan joukon häntä ihmisenä haukkuvia kommentteja. Ne olivat niin oksettavia, etten pysty niistä ensimmäistäkään tähän kirjoittamaan. Nämä ihmiset, jotka purkavat omaa kurjuuttaan näillä viesteillä, ovat selvästi yhtä haavoittuvassa tilassa kuin muualta Suomeen muuttaneet. Heillä ei ole luottamusta kehenkään eikä mihinkään. He pelkäävät. Kielenkäytöstä päättelen, että he ovat miehiä, jotka kuvittelevat uhoamisella pärjäävän. Eivät pärjää. Sanon kuin Nasima, en voi kuin sääliä.
Solvaava kielenkäyttö on väkivaltaa. Kun vastustamme kaikkea väkivaltaa, meidän on vastustettava myös sanoilla lyömistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti