sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Voi hyvä tavaton - konsensus kaiken pahan alku


Sanon kuin Lauri Ihalainen, olen vanhan liiton miehiä (naisia). Järjestäytyminen on minulle aina ollut itsestäänselvyys. Se ei ole mikään ihme, sillä olen kasvanut siinä ilmastossa. Isäni oli aikoinaan tehtaan pääluottamusmies. Siitä hommasta ei silloinkaan selvitty ilman vatsakipuja. Ei, vaikka suhteet tehtaan johtoon olivat hyvät ja asiat hoituivat. Tämän päivän luottamustehtävissä olevat ovat myös kovilla eritoten silloin kun YT -neuvottelut ovat jatkuvia.

Ammattiliitot ja ammatiiyhdistysliikkeen keskusjärjestöt ovat vuosikymmeniä olleet ne instituutiot, joihin on luotettu. Työnantajien, työntekijöiden ja valtiovallan yhteistoimin on tehty usein vaikeinakin hetkinä päätöksiä, jotka ovat olleet onneksi kaikille suomalaisille. Konsensus on ollut ja on merkittävä tekijä siinä, että meillä ovat vallinneet  suhteellisen vakaat olot.

Pääministeri Stubb kyseenalaistaa konsensuksen tarpeellisuuden.  Hän sanoo jyrkästi, että Suomen perusongelma on konsensus.

Päässäni soi vanha Brita Koivusen ja Eino Virtasen laulu "voi hyvä tavaton":

"oi tohtori mua huimaa, voi hyvä tavaton...
jos parantumaton tämä herkkyys vaikka on... voi hyvä tavaton...
olen nähnyt maata monta, mutta ihan mahdotonta teidän vaivasta selvää saada on, voi hyvä tavaton...
tunnen suurta kummastusta taudin kuvan katselusta...voi hyvä tavaton."

Niinpä. Ymmärrän, että vaalien läheisyys saa aikaan kaikenlaista. Mutta silti ihmettelen, mikä saa kokoomuslaiset nostamaan konsensuksen kaiken pääpiruksi. Ihan outoa jos ajattelemme vielä sitä, että emmehän me suomalaiset halua riidellä, me haluamme elää sovussa. Siksi myös konsensus on toiminut niin hyvin.

Se ettei se aina jouduta päätöksentekoa, kertoo siitä, että asioista ollaan eri mieltä. Ja että asiat ovat vaikeita. Helppoina aikoina kaikki on aina helpompaa, sopiminenkin.

Isästäni vielä. Kun neuvottelut Helsingissä oli käyty ja sopimus allekirjoitettu, vei tehtaan johtaja pääluottamusmiehen katsomaan Fennian tanssityttöjä ja lasilliselle Vaakunan baariin. Voi hyvä tavaton.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti