Zinnemannin Sheriffi - filmissä roistot saapuvat kaupunkiin kirkonkellojen soidessa. Ihmiset tekevät ristinmerkkejä ja pakenevat. Juuri naimisiin mennyt sheriffi jätetään yksin taistelussa roistoja vastaan. Eikä vastavihitty kveekarityttö ymmärrä ollenkaan, että mies valitsee taistelun, jonka sanelee kunnia ja omatunto kuin hänet. Gary Cooper tekee sheriffinä hienon roolin. Länkkäri on 50 -luvulta.
Samaan sarjaan kilttinä lännen leffana sopisi myös Rio Bravo ja varmaan kaikki Alan Laddin tähdittämät filmit. Toista maata olivat sitten 1960 -luvulla tulleet Leonen westernit, joissa pahuus oli kovemmalla tavalla läsnä. Perusteema oli kuitenkin sama. Vastakkain olivat hyvät ja pahat. Jotenkin sen aina tiesi, että lopulta hyvä voittaa.
Nykyaikaisesta westernistä kertovan kirjan Haaskalinnut on kirjoittanut amerikkalainen Urban Waite. Kirja on kuin valmis elokuvakäsikirjoitus. Se etenee kohtaus kohtaukselta, sivu sivulta niin tarkoin ja hyvin kuvattuna, että saatoin suorastaan nähdä autiomaan ja sen vihertävät väriläiskät. Niin kuin myös väkivaltakohtaukset ja aseet.
Kirja on paha. Siinä ei yhdelläkään ihmisellä ole hyvä olla. Huonoa omaatuntoa sen sijaan osataan potea. Rakkautta tai sen tapaista on häivähdys. Ja kaikkien raakalaisten keskellä on yksi nainen poliisina. Hänellä tosin ei ole mitään paukkurauta Katen roolia, on enemmänkin ymmärtäjä.
Tässä kirjassa ei kaihoten lauleta "mua älä hylkää oma armain" kuten Sheriffissä, mutta jos haluat toisenlaisen westernin, lue Haaskalinnut. Kirjan takakannessa sanotaan, että se on "hiostava kostotarina USA:n ja Meksikon rajalla". Paremmin sitä ei voisi kuvata, mutta sen haluan lisätä, että samalla kirjassa on paljon hyvää herkkyyttä. Taidanpa lukea Waiten toisenkin kirjan.
Tässä tasapaksussa elämässä ihminen tarvitsee vähän kihelmöintiä. Olkoon se samalla valmistautumista Sotshin jääkiekon Suomi -peleihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti