Fanitan Ilkka Malmbergia. Hänen juttunsa ovat selkeitä ja eläviä, täynnä asiaa mutta aina mukana tunnetta. Juttu rekkakuskin työstä Euroopan teillä oli hyvä. Ja minuun, historiasta tykkäävään, kolahti suoraan Kuukausiliitteessä alkanut "177 päivää sotaan" eli mitä kaikkea tapahtuikaan ennen vuoden 1914 maailmansotaa. Puolikas sunnuntaistani menikin erilaisia historian kirjoja selaillessa.
Malmberg niputtaa samaan tarinaan keisarin rakastajattaren ja Salme Setälän saaman suudelman. Itävalta-Unkarin aristokratia siellä, tsaarin aika meillä. Toiset istuvat Wienin hienoissa kahviloissa, joillain ei ole rahaa edes ruokaan.
Ja Helsingissä asuttiin ahtaasti. Kotini lähellä on Kirstinkadun työväen asuntomuseo. Huoneet ovat sellaisia mitä ne vuosisadan alkupuolella olivat. Hyvin pieniä. Ja asujia oli useita eli varmaan nukuttiin lattialla, siskonpeti oli sen ajan sänkymuoti. Pakollinen. Mitään erillistä keittiötä ei ollut, vaan kakluunin sisään oli jännästi rakennettu keittopaikka. Tutustumisen arvoinen museo.
Kirstinkadulla näitä puutaloja on edelleen jäljellä useita. Ne on kunnostettu tämän päivän asumiseen kelpaavaksi.
Talvella 1914, puoli vuotta ennen maailmansodan alkua, isäni oli 2,5 vuotta, hänen äitinsä 23 vuotta ja isänsä 26 vuotta. Nuoria ihmisiä, joita seuraavien vuosien tapahtumat tulivat koskettamaan kovalla tavalla. Taidanpa jatkossa sovittaa Malmbergin tarinaan omien isovanhempieni tarinaa. Kiehtova ajatus juuri nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti