Jacke Södermanin elämä kirjana

Hengästyttävän aikaan saava mies tämä Jacob Söderman. Jotenkin olen sen aina tiennyt, mutta luettuani Heikki Saaren kirjan, en voi kuin ällistellä lisää. Södermanin työ- ja ansioluettelo on käsittämättömän komea: kansanedustaja, ministeri, maaherra, eduskunnan oikeusasiamies, EU:n oikeusasiamies, Helsingin yliopiston konsistorin jäsen, kansainvälisen Chile -komission puheenjohtaja,  Euroopan neuvoston viisaiden ryhmässä ja niin edelleen loputtomiin.

Saaren kirja avaa sitä, millaista  politiikkaa ja miten Suomessa noin viisi vuosikymmentä sitten tehtiin. Voi miten taistelimmekaan EEC:tä vastaan.  Kirjassa välittyy hyvin todellinen kuva, miten tätä maata on johdettu ja mitkä asiat ja miten liikahtivat eteenpäin.  Joskus yhden ihmisen merkitys on ratkaiseva, sittenkin on tilanteita,  jolloin sota kaipaa juuri sitä yhtä miestä.

Jotain outoa (en kehtaa sanoa ihmeellistä), Södermanissa varmaan on, kun  hän kelpasi  Turun alueen telakkatyöläisillekin. Ruotsinkielinen hesalainen juristi! Tosin vielä vaikeampaa oli ennakkoon uskoa hänen valintaansa  EU:n ensimmäiseksi oikeusasiamieheksi eli miten näin pienestä maasta kuin Suomi voi tulla valituksi. Se ei olisi onnistunutkaan ellei kyseessä olisi ollut juuri Söderman.

Södermanin poliittista uraa seuranneilla on varmaan aika samankaltainen käsitys hänestä: auktoriteettejä kumartamaton mies, tekee niin kuin kokee oikeaksi, on pienen ihmisen puolella. Sarkastinen humanisti niin kuin häntä määritellään.

Kirja kertoo, että tultuaan oikeusministeriksi, Hesarin Kari piirsi Södermanista vajaan kuukauden aikana kolme pilapiirrosta.  Ennätys sekin.
"Anteeksi vaan, herra oikeusministeri, mutta te ajoitte vasten punaista", poliisi kysyy Karin piirroksessa. "Mitä! Onko olemassa muitakin värejä", oikeusministeri Söderman vastaa.

Mitä pitää ajatella miehestä, joka tuli tunnetuksi vasemmistodemarina  ja joka kirjassa päätyy suosittelemaan tämän päivän suomalaiselle sosialidemokratialle filosofien von Wrightin ja Himasen ajatuksia.  Mutta en oikeastaan voi olla toistakaan mieltä Södermanin kiteytyksestä:

 "Pitää turvata ihmisille arvokas elämä, olla myötätuntoa ja suojella luontoa. Johtamisen
pitää olla sellaista, että se kannustaa ihmisen parhaat puolet esiin."

Lukemisen arvoinen kirja. Eikä pidä hermostua siitä, että tämä mies ei piilota kynttiläänsä vakan alle. Miksi pitäisikään!