Luen ja kerään ruokareseptejä, kokeilen jatkuvasti uusia ruokia, syön kasvis- ja kalapainotteisesti ja kutakuinkin "oikeaoppisesti". Joku vuosi sitten sain Pirjo Saarnion "Rasvoilla parempaa terveyttä" - kirjasta ahaa -elämyksen ennen kaikkea siitä, että rasvoja voi ja pitää syödä, kunhan syö oikeita rasvoja. Tosin meillähän ollaan vähintään kahta mieltä siitä, mitkä ovat hyviä, mitkä huonoja rasvoja.
Mutta eihän sitä ihminen aina jaksa olla järkevä. Ei aina jaksa ajatella, mikä tekee hyvää omalle keholle ja sisäkaluille, mikä ei. Varsinkin syksyn pimeys saa minut vuosi toisensa jälkeen unohtamaan hyvät tavat ja heittäytymään välinpitämättömäksi. Seurauksena paino nousee, mieli ahdistuu. Hyvät ruokatavat tarkoittavat myös itsensä kuuntelua eli onko syömisen jälkeen hyvä olla.
Ennen joulua söin reilun puoli kiloa toffeekarkkeja. Heti perään saman verran hedelmäisiä liivatekarkkeja. Joulun jälkeen upotin itseeni noin puolitoista kiloa erinomaisen hyvää suklaata. Vähän ihmettelin outoa oloani, olin kuin kummallinen pöhöttynyt pallo. Karkkihumalainen pyörylä. Minulla oli varmaan silloin päällä aikamoinen tulehdus, vaikka en sitä tietenkään sellaiseksi osannut lukea.
Luettuani tiedetoimittaja Susanne Björkholmin maanantaisen kolumnin "Tulehdus tappaa meidät hiljalleen", ymmärrän vähän enemmän. Olen aina ajatellut, että rasvoja pahempi on sokeri. Nyt olen siitä entistä vakuuttuneempi. Ei meidän kannata olla niin kauhean huolissamme vanhempien ihmisten vyötärön ympäryksestä, mutta kylläkin nuorten juomatavoista, makeiden limujen lipittelystä ja urheilujuomista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti