Liikkumaan - mieluummin tänään kuin huomenna

Henkilökohtainen valmentaja lähes kahdeksan kymppiselle! Mikä ettei. Tämän päivän iältään vanhat eivät ole niin kuin silloin ennen. Tutkimukset osoittavat, ettei sellaista ikää olekaan etteikö omaa lihaskuntoaan voisi vahvistaa.  Se vaatii vain aikamoista sitkeyttä ja tunnollisuutta. Siihen ei riitä kerta viikossa kuntosalilla vaan sen pitää olla lähes päivittäistä. Ja monipuolista.

Lihaskunnon saa nousemaan, mutta se myös laskee nopeasti.  Nuorelle ihmiselle harjoittelematon jakso ei ole niin paha, ja hänen kuntonsa myös palautuu vanhempaa ihmistä nopeammin. Siksi säännöllisyys on kaiken a ja o.

Omien voimieni tasaista vähenemistä en ole voinut olla huomaamatta. Talvikauden hiihtokilometreillä olen jo vuosikausia saanut aikaan vuoden kuntohuipun. Viime talvena se jäi saamatta.  Piti oikein tosissaan miettiä, mitä tehdä. Joltisenkinlaisen lihasvoiman säilyttämiseen ei koiran kävelyttäminen eikä Helena Mörskyn vaativa, lihaksia venyttävä ja vahvistava viikkotunti riitä. Kuntosalin inhoajana vaihtoehdot olivat vähissä, mutta toisaalta, apu oli myös hyvin lähellä.

Ostin kymmenisen vuotta sitten gymnasstickin.  Välillä olen sitä käyttänyt aktiivisesti, välillä miten sattuu. Usein keppi on ollut unohduksissa nurkassa. Viime talvena otin "tikun" tosikäyttöön eli se on tarkoittanut lähes päivittäin tehtyjä harjoituksia. En tee harjoituksia silloin kun huvittaa, vaan lähden siitä, että on huvitettava lähes joka päivä. Vähän narraamalla sain itseni päivittäiseen treenirytmiin. Lisäsin harjoituksia ja niiden kestoa vähän kerrallaan, näin sain motivaation säilymään.

Kotini on kerrostalon neljännessä kerroksessa eikä talossa ole hissiä. Koira velvoittaa kolmeen päivittäiseen käyntiin ulkona. Kun joka päivä kipitän rappuja neljä viisikin kertaa, pysyvät pakara- ja reisilihakset vahvoina. Keväällä lisäsin ohjelmaamme (siis koiran ja minun) kiipeilyn kallioilla. Se oli hauskaa, jopa jännittävääkin ja aivan erinomaista tasapainon harjoittamista.

En osaa arvioida, paljonko lihaskuntoni on parantunut muttei se ainakaan ole romahtanut. Edelleen golfpallo lentää kelvollisesti. Siis jos osun.

Luulisi kesän olevan hyvää aikaa paneutua liikuntaan. On ja ei. Täällä kaupungissa se toimii, mutta muistan mökillä tilanteen olleen toinen. Oli kaksi vaihtoehtoa: hyvin vilkasliikenteinen nelostie tai yksi tasainen metsätie, joka ei pitkälle vienyt.  Ilmankos juoksuharrastus oli joka ikinen syksy aloitettava alusta.

Mutta aina voi tehdä jotain, mökilläkin. Terveelle ihmiselle se on pelkästään tahtokysymys. Tärkeintä on kuitenkin se, että tekee joka päivä edes jotain.

 Miten se ikivanha vitsi menikään: juopolle sanottiin, että koskaan ei ole liian myöhäistä lopettaa. Johon tämä: sittenhän minulla ei vielä ole kiire.