Sota vie lapsilta kaiken

Helteisen heinäkuun uutiset ovat olleet kurjia ja surullisia. Kaikki se mitä tapahtuu israelilaisten toimesta Gazassa ja mitä tapahtuu Ukrainassa. Eihän tässä mihinkään muuhun voi päätyä kuin siihen, että ihminen ei koskaan opi. Erityisesti Israelin sotatoimet saavat minussa aikaan syvän kuvotuksen tunteen. Miten ne voivat pommittaa Espoota pienempää aluetta, jossa on ihmisiä 1 820 000.  Siellä ei yksinkertaisesti voi olla osumatta siviileihin, lapsiin ja naisiin.

YLEn A-studiossa haastateltiin Israelin suurlähettilästä. Hänen kuuntelemisensa oli lähes ylivoimaisen vaikeaa. Suurlähettilään mielestä Israel on hyökkäyksen kohde, mutta hän ei puhunut mitään siitä, millainen tulivoima maalla on verrattuna Hamasiin. Se on ihan jotain muuta, mutta silti Israelia on suojeltava. Siksi soditaan. Suurlähettiläs sanoi, en pyri voittoon vaan rauhaan, että Israel saisi elää rauhassa. Tällä menolla ei tule rauhaa, vaan tappaminen jatkuu.

Millaisia aikuisia tällaisessa ympäristössä voi lapsista kasvaa? Onko edes mahdollista ajatella että ihmisen mieli säilyy terveenä jatkuvan pelon keskellä,? Lapsi sanoi haastattelijalle, että hänen unelmansa on saada kasvaa aikuiseksi. Se on todella paljon pyydetty ellei jotain ratkaisua löydetä. Olen pessimisti. Mistä se nyt yhtäkkiä löytyisi. Itse jatkan omaa boikottilinjaani. En ole vuosiin ostanut yhtäkään israelilaista appelsiinia enkä muutakaan tuotetta. On tällä henkilökohtaisella kannanotolla vaikutusta tai ei, silti en osta.

Kokonaan toisessa maailmassa (kuin toisella maapallolla) olivat ne pienet lapset, jotka kaupungin talvipuutarhassa ruusujen keskellä seurasivat, miten prinsessa Ruusunen nukahti ja miten hän sitten heräsi. Nukketeatterin esitystä seurattiin tarkasti. Koskahan Gazassa asuvat lapset ovat viimeksi nähneet nukketeatteria tai koska heille on luettu satuja?

.