keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Jospa James Rodriguez näyttää taivaan merkit

brassitähdille. Ei mahdoton ajatus.

Elämä on jalkapalloa vielä tovi. 13.7. jälkeen seuraa varmaan suuri tyhjyys, sillä niin hyvin  minut on koukutettu. Vaan ihmekö tuo, kun yllätykset ovat seuranneet toistaan. Tylsiä pelejä  ei ole ollut juuri ollenkaan. Jännittäviä ja jopa draamallisia tapahtumia on ollut jatkuvasti tarjolla.  Ottelut eivät ole jättäneet kylmäksi sellaistakaan, jonka silmä ei ikinä erota paitsiotilannetta tai hienoja kuvioita. YLElle täydet pisteet sekä selostuksista että studio-osuudesta.

Jäljellä on enää kahdeksan joukkuetta. Olisin halunnut, että jatkopaikan olisivat saaneet myös Meksiko, Chile ja Algeria. Eivät saaneet, vaikka hyvin pienestä se oli kiinni.
 Brasilia - Chile peli oli miltei kuin loppuottelu, aivan hengästyttävä, ja se olisi voinut päättyä toisinkin. En edelleenkään ole vakuuttunut, että brasssit ovat parhaita, mutta pianhan se nähdään.

Kolumbian joukkue on saanut sympatiani eikä siinä vähäisimpänä tekijänä ole James Rodriguez - sen lisäksi, että hän  on huippuosaaja, on myös syötävän ihanan näköinen nuori mies, vain 22v. Hänen elämäntarinansa kertoo, että pojan ollessa 3vuotias, isä jätti perheensä. Nuori mies meni naimisiin 19 vuotiaana ja viime vuonna perheeseen syntyi tyttö.  Minulle sopisi hyvin, että Kolumbia voittaisi brassit.

Toisaalta kyllä haluaisin nähdä oranssina hehkuvan Hollannin voittavan, mutta toisaalta taas, Costa Rica oli kertakaikkisen innostava joukkue. Niin että voittakoon kumpi vaan. Eli että ota tästä sitten selvää.

Tulevan viikonlopun pelit ovat ehkä ne kaikista jännittävimmätt. Ellei muistini petä, niin tavallaan vielä kovemmat kuin ihan viimeiset pelit joissa voittaja ratkaistaan.  Nyt taistellaan neljän joukkoon pääsystä.  Nyt on syytä herkutella, koska menee neljä vuotta ennen kuin vastaavaa on uudelleen tarjolla. Mitä siitä jos pulssi hakkaa  kuin Linnanmäelle nousun jälkeen.


1 kommentti:

  1. James oli kyllä myös mun ehdoton suosikki, niiiiiin symppis taidolla ja tunteilla elävä nuori pelaaja josta varmasti kuullaan vielä! Vaikka brassit pelasivat lopulta surkeasti, niin kyllä pisteet heille siitä hienosta hetkestä brasilia - kolumbia pelin jälkeen kun osoittivat Jamesille kunniaa ja vaihtoivat pelipaitoja. Asenne kohdallaan! terv. Marika

    VastaaPoista