Voi mikä poliittisten kirjojen syksy meillä onkaan. Ensin Erkki Tuomiojan päiväkirjat, sitten Paavo Lipposen muistelmien toinen osa ja huipuksi Jarmo Korhosen kepulaisesta maailmasta kertova kirja. On kuulemma melkein kaksikiloinen eivätkä nuo muutkaan ole kovin ohuita.
Taitaa olla pakko unohtaa romaanit ja sukeltaa poliitikkojen maailmaan. Olen sitä jo vähän aloittanutkin. Meneillään on Antti Kujalan "Neukkujen taskussa". Kirja kertoo vuosista 1956-1971. Tutkijan kirja on tietenkin ulkopuolisen kirjoittama eikä siinä voi olla samanlaisia pakahduttavia tunteita näkyvissä kuin mitä oleten näissä muissa kirjoissa olevan.
Silti kirjan teksti saa ainakin omat tunteeni heräämään. Nämä viime vuosina esille nousseet "kehittävän Suomen" rahajutut näyttävät pieniltä ja lapsellisilta verrattuna siihen, miten dollareita ja ruplia kannettiin maahamme 50-luvun lopulla ja 60 -luvun alussa. Jos joskus on joukkoja vedetty johtajien perässä kuin pässejä narussa, niin noina aikoina se tapahtui. Sanoo hän, joka oli vähän mukana.
Aina olen tiennyt, että meidän oli Kekkosen aikaan otettava Neuvostoliitto huomioon, mutta että sen maan vaikutus Suomen hallituksien valintaan oli tuota tasoa kuin Kujala kertoo, tuntuu aika härskiltä. Ehkä itselleni on käynyt niin, että olen aktiivisesti halunnut unohtaa "seinilläkin on korvat" - ajat. Ne ajat olivat vaikeita eikä niitä kukaan haluaisi kokea uudelleen. Oman lähihistorian tunteminen saattaa auttaa tämän ajan ymmärtämisessä.
Tänään politiikassa olevat tuntuvat (näyttäytyvät) kilteiltä pehmoilta verrattuna siihen mitä se oli silloin ennen. Kaikissa puolueissa. Nyt politiikkaa tehdään sivistyneesti. Varmasti edelleenkin kampitetaan ja taistellaan vallasta, mutta ehkä politiikan paha maine on saanut aikaan ainakin yritystä siistimpiin tapoihin. No, olen aina ollut sinisilmäinen.
On se luojan lykky, että meillä mediassa puhutaan asioista avoimesti. Sen hetkittäisen tarkoituksenmukaisuudenkin sietää, kun muistaa mitä se oli ennen. Muistaa siis sen mitä ei ollut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti