Vuosaaren kentän väylältä 9 avautuu komea merimaisema.
Kesä ja golf alkavat olla pian taakse jäänyttä elämää. On sitä tässä annos saatukin, kumpaistakin. Säästä olen nauttinut ja golfistakin hetkittäin. On se kumma, että tällainen masokistinen laji kiehtoo. Juuri kun luulet jotain osaavasi, koittaa totuuden hetki - enhän minä edes ajatellut lyöväni palloa tuonne.
Golfissa on monia hyviä asioita miksi sitä on kiva harrastaa: saa olla ulkona ja nauttia hyvinhoidetuista kentistä, kauniista maisemasta, saa seuraa ja kunnollekin se tekee hyvää. Lisäksi se on laji, jossa on lupa ja suorastaan toivottavaa käyttää myös aivojaan. Golfasin kesän enimmäkseen Vuosaaren kentällä, joten takaraivossa alkaa olla aika hyvin väylien kallistukset ja etäisyydet. Olennaista väylälyönneissä on oikean mailan ja oikean lähestymissuunnan valinta.
Tässä lajissa jos missä, ahneella ihmisellä on se tunnettu loppu. Siis puhun meistä noin tasoituksella 25-35 pelaajista. En heistä, joiden avaukset kantavat melkein griinille. Kun pitäisi pelata viisaasti, ottaa käteen varma (?) maila ja tyytyä esimerkiksi omaan paariin, onkin pakko yrittää vielä enemmän. Hyvän avauksen jälkeen tuntuu siltä, että jospa sittenkin kokeilisin pitkää väylälyöntiä, vaikkei se ole viime aikoina onnistunut. Siinä sitä sitten ollaan, raffissa ainakin tai kukkuloilla. Etkä lähelläkään sitä paikkaa, josta olisi helppo lyödä jatkolyönti. Kuinkahan monasti tänäkin kesänä näin, että hyväkin avauslyönti on sittenkin vain yksi lyönti eikä takaa lopputulosta.
Golfin syvintä olemusta on pohdittu paljon.Golf on korvienvälipeli. Par kolmonen ja matkaa lipulle alle sata metriä. Ei mikään ongelma lyödä pallo sinne. Paitsi jos on vesi välissä. Eikä aina tarvi olla kuin pahanen oja. Jotain merkillistä tapahtuu, kun pallon lento niin usein loppuu polskahdukseen. Myös minua paremmilla pelaajilla.
Olen aloittanut golfin aika vanhana, joten laitan sen syyksi sen, ettei tekniikka ole kohdallaan. Eikä kroppakaan taivu enää niin kuin ennen. Epäonnistumiset kuitenkin kuittaantuvat onnistumisen kokemuksilla, joita niitäkin, onneksi, tulee riittävästi. Golfryhmästäni Veli teki tänä kesänä ensimmäisen holarinsa, meillä muilla se antaa vielä odottaa. Väylä oli par 3, matkaa 90m., maila draiveri!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti