torstai 12. syyskuuta 2013

Pentti Holappa "Vuokralla täällä"

"Nuoriso kaipaa jälleen puhdasta kapitalismia", ei, tätä ei ole sanonut kukaan poliitikko eikä sosiologi, tämän on sanonut runoilija, kirjailija Pentti Holappa. Kauan sitten.

Runojen lukeminen ja kuunteleminen on jäänyt elämässäni aika vähäiseksi paitsi jos laululyriikka lasketaan mukaan. Kun tuli tilaisuus, päätin sivistää itseäni Pentti Holapan runoilla. Hän on julkaissut ensimmäisen runokirjansa vuonna 1950. Sen jälkeen häneltä on tullut lukuisia runokirjoja, novelleja ja romaaneja. Lisäksi Holappa on kääntänyt ranskalaista kirjallisuutta suomeksi. Myös hänen oma runokirjansa on käännetty ranskaksi. Monipuolinen, sivistynyt mies.

Runomatineassa, jonka nimeksi oli annettu "Vuokralla täällä", ( yksi Holapan runokirjoista), kuultiin vahvoja ja herkkiä runoja hänen laajasta tuotannostaan.  En ole juuri ollenkaan perehtynyt Holapan runoihin, mutta nyt sain komean annoksen, kun Jarmo Heikkinen, Tuukka Vasama, Leevi Lehto ja Arvo Ahlroos elävöittivät runoilijan sanoman.  Matineassa myös Harri Saksala lauloi säveltämänsä Holapan  runon Syyskuu alkaa.

Pentti Holappa, 86v. oli runoillassa itse paikalla ja hän myös esitti yhden runonsa. Holapan runot kuulostivat omiin korviini aika maskuliinisilta, mutta ne olivat myös vahvasti tunteikkaita, suorapuheisia ja yhteiskuntatietoisia.  Hieno kooste.

Runot ovat kiehtovia, mutta joskus vaikeita. Niissä sanotaan  lyhyesti suuria asioita, suuria tunteita. Jotkut runot avautuvat heti, mutta joskus on vain tulkittava - näin minä tämän koen. Mitä sitten, vaikka oma tuntemukseni olisi kaukana runoilijan omasta ajattelusta.

Tässä pieni annos Holappaa:

Valkoinen paperiarkki ja ihosi tuoksu
riittävät kuolemattoman runon aiheeksi.
Valkoinen paperiarkki, ihosi tuoksu
haihtuvat äkkiarvaamatta taivaalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti