Monia vuosia sitten vietin viikon Beirutissa, josta teimme päivän matkan Syyrian pääkaupunkiin Damaskokseen. En paljon ennättänyt yhdessä päivässä kaupungista nähdä, mutta jotain sentään. Ehkä hienoin näkemäni rakennus oli noin vuonna 700 valmistunut suuri moskeija. Sen värikkäät mosaiikit olivat hyvin kauniit. Me naisetkin pääsimme moskeijaan sisälle, kun jätimme kengät ulkopuolelle ja pukeuduimme mustaan takkiin ja pään peittävään huiviin.
Nelisen vuotta sitten kirjoitettiin, että Damaskos on seuraava nouseva matkakohde. Silloin ajateltiin, että tämä maailman vanhimpana pysyvästi asuttuna kaupunkina pidetty Damaskos kiehtoisi erityisesti maailmalla reissaavaa nuorisoa. Vaan toisin kävi.
Viimeiset kaksi vuotta Syyriassa on sodittu ja tapettu kymmeniätuhansia ihmisiä. Maasta on väkivaltaa paennut noin pari miljoonaa ihmistä, joista noin puolet on lapsia. Ihmiset pakenevat veristä sotaa naapurimaihin, esimerkiksi Turkkiin, jossa täysinäisten leirien olosuhteet alkavat olla epäinhimilliset.
Monet maat ovat ottaneet lisää pakolaisia. Suomeen on tänä vuonna tullut Syyriasta pakolaisia noin 70, kun Ruotsi on ottanut vastaan 15 000 ja Norja 3500. Nyt hallituksemme on päättänyt, että ensi vuonna Suomi ottaa vastaan 500 syyrialaispakolaista.
Minusta päätös on oikea. Meillä on työttömiä, meillä on ihmisiä, joiden asiat eivät ole hyvin, mutta Suomessa on myös vaurautta ja hyvinvointia. Meidän on jaksettava kantaa osamme myös tästä taakasta, me olemme sittenkin moneen muuhun maahan verrattuna hyvinvoiva maa ja kansa.
On helppoa sanoa, autetaan heitä siellä paikan päällä. Sinällään hyvä ajatus, mutta eihän se ole mitenkään mahdollista kesken kaiken sotimisen. Olkoon vaan tämäkin apu kuin pisara meressä, mutta jokainen pisara on silti yksi autettu ihminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti