sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Millaisen elämän itsellemme teemme? Barnes ironisoi ja koskettaa.

Julian Barnesin kirja "Kuin jokin päättyisi" on hauskasti ja kepeästi kirjoitettu kirja, mutta en ollenkaan halua leimata kirjaa tyhjäksi. Se antoi paljon ajattelemisen aihetta esimerkiksi siitä, kuinka pitkälle vastuu nuorempana tehdyistä tyhmyyksistä kantaa. Jos niitä tyhmyyksiä enää edes muistaa. Tai haluaa muistaa.

Kuvittelen kirjan sopivan erityisesti jo vähän varttuneemmille. Aivan niin kuin kirjailija kysyy, voiko nuorena kuvitella, minkälaista ahdistusta ja ankeutta ikääntyessä on odotettavissa. Noin kolmikymppisenä on aika kaukana elämän epämukavuusasioista kuten päättyykö avioliitto, jäänkö leskeksi, kuolevatko ystäväni ja mitä sitten, kun menetän haluni ja haluttavuuden. Toisaalta, ehkä näitä asioita pitäisi ajatellakin ajoissa.

Kirjan päähenkilö Tony sanoo: "kuviteltiin kantavamme vastuuta, mutta oltiinkin vain pelkureita. Se, mitä silloin kutsuimme realismiksi, olikin asioiden välttelyä kun ne olisi voinut kohdata." Haluamme elämältä paljon, mutta jäämme keskinkertaiseksi, saamme keskinkertaisen elämän.

Kirjan on suomentanut Kersti Juva. Lukupiirimme kehui Juvan tekstiä, kirjan kieli on hienoa ja oivaltavaa.  Paikoin napakampaa kuin alkuperäinen.

Barnesilta on käännetty muitakin kirjoja, mutta ne eivät vielä ole minulle avautuneet. Tätä kirjaa voin suositella. Se on myös hyvä esimerkki siitä, miten pienikin kirja (157s.) voi olla hyvä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti